Tykistö 2000

Kirjoittajat

  • Kauko Kyllönen Puolustusvoimat
  • Erkki Utunen Puolustusvoimat

Avainsanat:

Tykistö 2000, kehittäminen

Abstrakti

Artikkelin alkusanoissa todetaan, että siinä pyritään muodostamaan kuva tykistön kirjoitusajankohdan kehitysvaiheesta ja kehityksen suunnasta mentäessä kohti 2000-lukua. "Tutkimuksen päämääränä on kartoittaa yleisen teknisen kehityksen mukanaan tuoma suomalaisen yhtymän tykistön mahdollinen muutos/kehitys vuosituhannen vaihtuessa." Ensimmäisessä luvussa, "Tykistön kehittämisvaatimukset", käsitellään aluksi taistelun kuvaa ja sen jälkeen tykistön tehtäviä kyseissä toimintaympäristössä sekä tarkastellaan vastustajan toiminnan aiheuttamaa uhkaa kenttätykistölle.
Tykistön kehittämistä käsittelevän luvun alussa selvitellään eräiden maiden organisaatioita ja taktiikkaa sekä tulivoimaa ja tulen tehoa esitellen mm. amerikkalaisten rakettiheittimien kuorma-ammuksen rakennetta. Lisäksi käsittelyssä on tiedustelun välineistöä ja taistelunkestävyyttä parantavia ratkaisuja sekä johtamista tehostavia järjestelmiä. Viimeisessä luvussa tarkastellaan Suomen kenttätykistön kehittämistä. Aluksi käsitellään tykistön tehtäviä, todeten muun muassa, että" Kenttätykistön toiminta tulee suunnata nykyistä enemmän hyökkääjän selustaan". Lisäksi selvitetään vastatykistö- ja kaukotoiminnan kehittämistarpeita ja tutkitaan tulenkäytön taloudellisuutta. Kirjoittajat korostavat lähitulituen koordinoinnin merkitystä ja asettavat toiminnallisia vaatimuksia mittaustiedustelulle sekä esittävät eräitä toimia taistelunkestävyyden kehittämiseksi. Lopuksi he toteavat, että " Tykistöjärjestelmän kaikkien osajärjestelmien on oltava suorituskyvyltään samanveroisia, jotta vältyttäisiin heikolta lenkiltä järjestelmän sisällä."

ISBN: 952-90-2125-9

Tiedostolataukset

Julkaistu

1990-01-01

Viittaaminen

Kyllönen, K., & Utunen, E. (1990). Tykistö 2000. Tiede ja ase, 48(48), 76–102. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47721

Numero

Osasto

Artikkelit