Kenraaliluutnantti Oscar Paul Enckell yleisesikunnan päällikkö 1919-1924

Kirjoittajat

  • Reino Arimo Suomen Sotatieteellinen Seura

Avainsanat:

Kenraaliluutnantti Enckell, yleisesikunnan päällikkö

Abstrakti

Kirjoittaja perustelee aluksi artikkelin aiheen. "Kenraaliluutnantti Oscar Enckell joutui eroamaan Yleisesikunnan päällikön paikalta vuonna 1924 upseerien joukkoerouhkan vuoksi. Ehkä juuri tämän takia hänen ansionsa ovat jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota. Hän oli ensimmäinen pitkäaikainen viran haltija ja hänen johdollaan Yleisesikunnan työmuodot selkiintyivät. Sen asema maanpuolustuksen suunnittelun ylimpänä elimenä vakiintui. On paikallaan tutustuttaa nykyinen upseeripolvi Oscar Enckelliin, vanhan polven upseeriin ja Haminan kadettiin sekä "rehabilitoida" hänet yhtenä kyvykkäimmistä ja tarmokkaimmista Yleisesikunnan päälliköistä."
Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan lyhyesti Enckellin upseerinuraa ja hänen toimintaansa siviilimaailmassa sekä kansainvälisissä tehtävissä. Tonien luku tarkastelee hänen aikakautenaan tapahtunutta organisaation kehittymistä sekä hänen suhtautumistaan suojeluskuntiin. Seuraavassa luvussa käsitellään Enckellin strategista ajattelua ja Suomen puolustussuunnitelmia. Neljäs luku käsittelee "Enckellin linjaa" ja Enckellin taktillisia ohjeita kuten mm. puolustusasemien linnoittamista. Viimeinen luku käsittelee upseerien erouhkaa ja Enckellin eroa. Kirjoittaja toteaa lopuksi, että " Minulla ei ole ollut kunniaa henkilökohtaisesti tavata varhaista edeltäjääni. Olen tutustunut häneen vasta Sota-arkistossa ja todennut hänen olleen sekä erittäin etevä että myös työteliäs Yleisesikunnan päällikkö, realisti ja suunnitelmallinen, kirkkaasti ajatteleva, hyvin koulutettu ja kokenut."

ISBN: 952-90-2125-9

Tiedostolataukset

Julkaistu

1990-01-01

Viittaaminen

Arimo, R. (1990). Kenraaliluutnantti Oscar Paul Enckell yleisesikunnan päällikkö 1919-1924. Tiede ja ase, 48(48), 118–153. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/ta/article/view/47723

Numero

Osasto

Artikkelit