Kirjakauppias Pietari Joosef Väänäsen verkostot ja elämäntyö pietistisen lukukulttuurin edistäjinä Savo-Karjalassa

Kirjoittajat

  • Olli Viitaniemi Helsingin yliopisto

Avainsanat:

Evankelikaalisuus, herännäisyys, kirjahistoria, pietistinen lukukulttuuri, Savo-Karjala, 1800-luku

Abstrakti

Pietari Joosef Väänänen (1784–1846) oli Savon heränneisiin lukeutunut talonpoika, joka perusti Suomen ensimmäisen sisämaan kirjakaupan Kuopioon vuonna 1819. Henkilöhahmona Väänänen on poikkeuksellinen sekä herännäisyyden että suomalaisen kirjakaupan historiassa, mutta toistaiseksi hän on jäänyt tutkimuksessa vähälle huomiolle. Tämä artikkeli luo ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan Väänäsen elämäntyöstä. Samalla tutkimus kartoittaa Väänäsen verkostoja, joiden kautta Savon herännäisyyden yhteydet Henrik Renqvistin ja John Patersonin kautta kansainvälisiin evankelikaalisiin ja herrnhutilaisiin piireihin paljastuvat aiemmin tunnettua laajemmiksi. Väänäsen elämäntyön kartoituksen kautta tarkentuu kuva Savon heränneiden pietistisen lukukulttuurin rakentumisesta. Toisaalta ilmiö, jota aiemmin on tulkittu lähinnä kansallisia erityispiirteitä korostaen, tulee nähdyksi ylirajaisen evankelikaalisen kirjalähetystyön perspektiivistä. Vaikka kuvauksia Väänäsen kolportööritoiminnasta luettiin Amerikassa osana maailmanlaajaa evankelikaalista kirjaherätystä, evankelikaalisuudesta Väänänen ja Renqvist omaksuivat lopulta uskontulkinnan sijaan ennen muuta innoituksen kansankielisten ja edullisten kirjasten levittämiseen. Sisällöllisesti he julkaisivat ja levittivät lähinnä juurevaa puritaanista ja pietististä kirjallisuutta. Artikkeli on osa Savo-Karjalan heränneiden talonpoikien kirjallistumista 1700–1800-luvuilla käsittelevää väitöstutkimushanketta

Tiedostolataukset

Julkaistu

2023-10-12

Numero

Osasto

Artikkeleita