Käytännön näkökulma varhaiseen kristillisyyteen

Kirjoittajat

• Risto Uro University of Helsinki

DOI:

https://doi.org/10.62442/ta.147763

Avainsanat:

Uusi testamentti, sosiaalitieteellinen raamatuntutkimus, käytännön teoria, kehollinen kognitio, kognitiivinen uskonnontutkimus, uskonnon aineellisuus, varhaiskristillinen initiaatio

Abstrakti

Tässä artikkelissa hahmotetaan teoreettista viitekehystä tutkimukselle, jonka tavoitteena on analysoida kristinuskon varhaisinta historiaa sosiaalisen ja kehollisen käytännön näkökulmasta. Termi ”käytäntö” kytkee käsillä olevan tutkimuksen yhteiskuntatieteissä ja kulttuurintutkimuksessa käytyyn keskusteluun, jota kutsutaan usein käytännön teoriaksi. Tutkimus on poikkitieteinen, sillä se operoi teologian ja uskontotieteen rajapinnoilla sekä soveltaa sosiaalitieteiden teorioita ja kognitiotieteen tutkimustuloksia historialliseen kysymykseen kristinuskon synnystä. Esitys jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa rajataan tutkimuskohdetta ja kysytään, mitkä lähteistä kriittisen tutkimuksen avulla havaitut käytänteet ovat sellaisia, että niitä voidaan kuvata varhaiskristilliselle liikkeelle tunnusomaisiksi. Miten määritellä ”varhaiskristillinen sosiaalinen ja kehollinen käytäntö” tutkimuksen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla? Tässä osassa esitetään myös alustava lista teemoista, joiden avulla varhaiskristillistä käytäntöä on mahdollista tutkia riittävän kattavasti. Artikkelin toisessa osassa tutkimuksen lähestymistapa asemoidaan uskonnontutkimuksen laajempaan kysymyksenasetteluun. Erityisesti kaksi tutkimussuuntausta ovat käsillä olevan tutkimuksen näkökulmasta relevantteja: uskonnon aineellinen tutkimus ja kognitiivinen, erityisesti keholliseen kognitioon kohdistuva uskonnontutkimus. Kolmannessa osassa sovelletaan esityksessä kehitettyä näkökulmaa konkreettiseen esimerkkiin: varhaiskristilliseen initiaatioon eli kysymykseen, miten liikkeen jäseneksi tultiin.