Kuinka sanoittaa sanoittamatonta

Mystiikka heuristisena mallina affektitutkimukselle

Kirjoittajat

• Teemu Pauha
• Ritva Palmén
• Ruth Illman
• Rosa Huotari
• Anne Birgitta Pessi
• Henrietta Grönlund
• Meri-Anna Paloniemi
• Jenni Spännäri

DOI:

https://doi.org/10.62442/ta.176840

Avainsanat:

affekti, tunnekokemus, mystiikka, mystinen kokemus, sanoinkuvaamattomuus, kehollisuus, laadullinen tutkimus, metodologia

Abstrakti

Sisällönanalyysi, diskurssianalyysi, narratiivinen analyysi ja muut laajalti käytetyt laadullisen tutkimuksen analyysimenetelmät perustuvat (yleensä kielellisten) merkitysten tulkintaan. Tutkittaessa tunteita erityisen kiinnostavat ja monitahoiset ilmiöt ovat usein kuitenkin ei-kielellisiä tai jopa vastustavat kielellistämistä. Kehollinen tunnekokemus ja -ilmaisu menettävät merkittävän osan erityisluonteestaan, jos niitä yritetään pakottaa sanoihin ja lauseisiin.

Sanoittamisen vaikeus on tyypillistä myös niin sanotuille mystisille kokemuksille. Uskontohistorian merkittävät mystikot ovat säännöllisesti korostaneet kokemustensa sanoinkuvaamattomuutta; samalla he kuitenkin ovat kirjoittaneet niistä tuhansia sivuja tekstiä. Erittelemme tässä artikkelissa niitä kielellisiä keinoja, joita mystikot ovat käyttäneet yrittäessään kuvata sanoinkuvaamatonta. Näitä keinoja ovat esimerkiksi negaatiot, analogiat, metaforat, symbolit, kehollisuuden kuvaukset ja hiljaisuus.

Väitämme, että mystiikan kieli tarjoaa heuristisen mallin myös affektien ja muiden vaikeasti kuvattavien kokemusten analysoimiseen. Väitteemme tueksi esittelemme esimerkkejä omien tutkimustemme aineistoista ja siitä, miten niissä hyödynnetään mystiikan kielelle ominaisia kielellisiä keinoja. Esitämme myös konkreettisia ehdotuksia ei-kielellisten affektien jälkien tunnistamiseen tekstiaineistoissa.