Publishing rights

TEKIJÄNOIKEUDET

Teologisen Aikakauskirjan julkaisijalla (Teologinen Julkaisuseura) on oikeudet julkaista kaikki sille tarjotut kirjoitukset lehden painetussa muodossa sekä sähköisessä muodossa. Vuodesta 2024 alkaen Teologinen Aikakauskirja julkaistaan sähköisenä kotimaisten tiedelehtien yhteisessä journal.fi-palvelussa, jonne siirretään myös lehden sähköinen arkisto.

Lehteen kirjoittavilta ei peritä julkaisumaksuja eikä heille makseta kirjoituspalkkiota. Kustannussopimuksella tekijänoikeus säilyy kirjoittajalla, mutta hän siirtää Teologiselle Aikakauskirjalle alkuperäisen julkaisuoikeuden sekä kaupalliset oikeudet.  

Kirjoittajalla on oikeus tallentaa julkaisijan tuottama, DOI-tunnuksen sisältämä versio oman organisaationsa tai tieteenalansa julkaisuarkistoon 12 kuukauden mittaisen viiveen (embargo) jälkeen. Kirjoittaja voi rinnakkaistallentaa viimeisimmän, vertaisarvion läpäisseen ja julkaistavaksi hyväksytyn mutta vielä taittamattoman version jo tätä ennen. Teologinen Aikakauskirja tulee aina mainita rinnakkaistallenteissa tekstin alkuperäisenä ja ensisijaisena julkaisijana.

Kirjoittaja voi julkaista kustantajan tuottaman tekstin osana elektronista ja painettua väitöskirjatyötään tai muuta opinnäytetyötään. Tekstin hyödyntämisestä jossain muussa julkaisussa kuin opinnäytetyössä tulee aina sopia erikseen päätoimittajan kanssa. Kaikissa uudelleenjulkaisuissa alkuperäinen julkaisija, lehden nimi ja numero on mainittava kokonaisuudessaan.

Tekijä voi vapaasti käyttää tekstiään opetuksessa sekä muussa ei-kaupallisessa tarkoituksessa siten, että lähteenä mainitaan tekijä, teksti, lehden nimi ja numero sekä tekstin DOI-tunniste.

 

JULKAISULISENSSI

Teologinen Aikakauskirja sitoutuu kansainväliseen Creative Commons BY-NC-lisenssiin. Sen mukaan Teologisessa Aikakauskirjassa julkaistut artikkelit, katsaukset ja muut tekstityypit ovat vapaasti ladattavissa ja jaettavissa seuraavin ehdoin: 1) tekstin alkuperäinen julkaisuyhteys ja kirjoittajatiedot tulee aina mainita, 2) tekstejä ei saa hyödyntää kaupallisiin tarkoituksiin (esim. maksulliset uudelleenjulkaisut) ilman Teologisen Aikakauskirjan ja tekstin kirjoittajan erillistä suostumusta.

 

TIETOSUOJASELOSTE

Teologisen Aikakauskirjan sivustolle syötettyjä nimiä ja sähköpostiosoitteita käytetään yksinomaan julkaisun tarkoituksiin, eikä niitä luovuteta mihinkään muuhun tarkoitukseen tai muille osapuolille.

Teologinen Aikakauskirja toimii journal.fi-palvelun yhteisrekisterinpitäjänä yhdessä Tieteellisten seurain valtuuskunnan kanssa palvelun tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.