Alaikäinen vai aikuinen? Erilainen lähestymistapa Pohjoismaissa ja Euroopassa

Kirjoittajat

  • Svend Richter
  • Sigrid Ingeborg Kvaal
  • Rebecca Gahn
  • Mari Metsäniitty
  • Sara Tangmose Larsen

DOI:

https://doi.org/10.71388/apollonia.179751

Abstrakti

Noin joka viides alle 5-vuotias lapsi maailmassa, eli noin 150 miljoonaa lasta, on rekisteröimätön tai vailla syntymätodistusta. Ilman huoltajaa liikkuvilla alaikäisillä maahanmuuttajilla on monia etuja, joita aikuiset eivät saa. Maahanmuuttajien ikä on siten yksi keskeisistä asioista, jotka on selvitettävä. Yhtä tärkeää on varmistaa, että alaikäiset majoitetaan turvallisesti eikä esimerkiksi yhdessä aikuisten kanssa, jotka väittävät olevansa lapsia.

Toisin kuin hampaiston kohdalla, luuston kasvu riippuu ravinnosta ja ulkoisista tekijöistä. Hampaisto ja luusto kehittyvät toisistaan riippumatta, minkä vuoksi lääketieteellisen iän arvioinnin apuna voi olla perusteltua käyttää sekä hampaiden että luiden kehitystä.

Pohjoismaissa ikää arvioidaan hampaiden kehityksen perusteella, erityisesti tutkimalla viisaudenhampaita röntgenkuvista. Kaikissa maissa arvioidaan ikää myös luuston kypsyyden perusteella. Lisäksi Suomessa ja Tanskassa käytetään fyysisen kypsyyden kriteerejä ja Tanskassa myös seksuaalisen kypsyyden arviointia. Eri maissa hyödynnetään tunnettuja ja tieteellisesti hyväksyttyjä menetelmiä.

Kaikki EU- ja yhteistyömaat Irlantia lukuun ottamatta hyväksyvät jonkinlaisen lääketieteellisen iän arviointimenetelmän. 21 maassa käytetään hampaiden röntgenkuvien analysointia ja 16 maassa tehdään havaintoja hampaiden kehityksestä. 23 maassa hyödynnetään ranteen ja käden röntgenkuvia, 14 maassa solisluun röntgenkuvia ja kahdessa maassa polven magneettikuvausta (MRI), ja kahdeksassa maassa arvioidaan seksuaalista kypsyyttä.

 

Minor or adult? A different approach in the Nordic countries vs Europe

Around 1 out of 5, or 150 million children, under the age of 5 worldwide are unregistered or lack a birth certificate. Unaccompanied minor migrants have many benefits that are inaccessible to adults. It is evident that the age of migrants is one of the key variables that must be ascertained. Equally, it is important that juveniles are housed under safe conditions, including not with adults who are professing to be children.

In contrast to teeth, bone growth is dependent on nutrition and external factors. Teeth and bone develop independently and, consequently, it might be a good argument for using both dental and bone development in medical age estimation.

The Nordic countries use dental development to estimate the age especially by staging wisdom teeth from radiographs. All countries also estimate age based on skeletal maturity. In addition, Finland and Denmark use physical maturity criteria and Denmark uses sexual maturity. Various recognised scientific methods are used by the different countries.

All EU + countries, except Ireland, approve some form of medical age assessment. 21 use dental radiograph analysis and 16 dental observations. 23 countries use carpal (hand/wrist) radiographs, 14 collarbone radiographs and 2 knee MRIs and 8 sexual maturity observations.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2026-02-10

Viittaaminen

1.
Richter S, Kvaal SI, Gahn R, Metsäniitty M, Larsen ST. Alaikäinen vai aikuinen? Erilainen lähestymistapa Pohjoismaissa ja Euroopassa. Apollonia – Proceedings of the Finnish Dental Society. 2026;2(1). doi:10.71388/apollonia.179751