Vapaaehtoisen vaaratapahtumajärjestelmän kehittäminen korkean kehitysasteen potilastietojärjestelmissä

Kirjoittajat

• Sari Palojoki Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki
• Noora Skants Helsingin yliopistollinen sairaala (HUS), Helsinki
• Elina Reponen Helsingin yliopistollinen sairaala (HUS), Helsinki
• Anne Vakkuri Helsingin yliopistollinen sairaala (HUS), Helsinki
• Kaija Saranto Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
• Riikka Vuokko Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki

DOI: https://doi.org/10.23996/fjhw.110823

Avainsanat:

Luokitus, Luokka, Potilastietojärjestelmä, Potilasturvallisuus, Raportointi

Abstrakti

Vaaratapahtumien raportointia pidetään potilasturvallisuutta parantavien toimien käynnistämisen kulmakivenä. Korkean kehitysasteen potilastietojärjestelmiin liittyvissä vaaratapahtumissa on tunnistettu tarve kehittää toimintaympäristöömme soveltuva luokitus, joka hyödyttäisi tapahtumien tunnistamista, rakenteista raportoimista ja analysointia. Tutkimuksella pyrittiin vaaratapahtumien raportointijärjestelmän käytön ja tiedon hyödynnettävyyden edistämiseen potilastietojärjestelmäturvallisuuden osa-alueella. Tavoitteena oli kuvata vaaratapahtumaluokituksen sisältöä ja perustella luokituskehitystyössä tehtyjä ratkaisuja, jotta raportointia voidaan toteuttaa kehittyneimpien potilastietojärjestelmien ongelmatilanteissa ja vaaratapahtumissa. Luokituskehityksen lähtökohtana olivat potilastietojärjestelmien virhetyyppien aiemmat tutkimustulokset, joissa vaaratapahtumailmoitusten kuvauksia analysoitiin ja luokiteltiin koskien välittömästi uuden potilastietojärjestelmän käyttöönoton jälkeistä kuutta kuukautta. Luokittelutyön ohjaavat periaatteet perustuivat luokituksen ominaispiirteisiin, käyttötarkoitukseen ja käytettävyyteen. Luokituksen 13 pääluokkaa kuvaavat korkean kehitysasteen potilastietojärjestelmän kliinisen käytön aikana syntyviä vaaratapahtumia, joista suurimmat luokat aineistossa olivat rajapinta-, käytettävyys-, työnkulku-, lääkitysosio- ja kirjaamisongelmat. Puolta luokituksen pääluokkaa täydentää 2-6 alaluokkaa, jolloin lopputuloksena oli 35 luokkaa. Tulokset kuvastavat sekä teoreettisia ja metodologisia tavoitteita luokituksen sisällölliseksi ja laadulliseksi kehittämiseksi että käytännöllisiä tavoitteita raportoinnin kehittämiseksi. Kliinisestä näkökulmasta laadituilla ongelmatyypin kuvauksilla on tarkoituksena ohjata tapahtumien luokittelemista käytännössä. Tutkimus tuotti teoreettis-käytännöllisen tuloksen luokitustutkimuksen alueella. Kehitettyä luokitusta voidaan soveltaa korkean kehitysasteen potilastietojärjestelmiin liittyvien vaaratapahtumien raportoinnissa ja analysoinnissa. Tuloksissa kuvataan luokkien erityispiirteet ja erottavat tekijät suhteessa muihin luokkiin perustellen tehtyjä ratkaisuja. Luokituksen käytön oletetaan tukevan vaaratapahtumien raportointia ja tiedon käyttämistä. Jatkossa edellytetään luokituksen systemaattista ylläpitoa ja kehittämistä empiiriseen aineistoon pohjautuen, jotta tiedon laatu kehittyisi edelleen tukemaan potilasturvallisuutta potilastietojärjestelmien käytössä.