Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten vastaanottopalveluiden käyttö kaupunki-maaseutu-alueluokituksen mukaan Suomessa

Kirjoittajat

• Tuulikki Vehko Palvelujärjestelmän tutkimus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
• Maiju Kyytsönen Palvelujärjestelmän tutkimus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
• Jonna Ikonen Väestön terveys, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
• Timo Koskela Väestön terveys, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
• Emma Kainiemi Palvelujärjestelmän tutkimus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
• Suvi Parikka Väestön terveys, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki

DOI: https://doi.org/10.23996/fjhw.114017

Avainsanat:

terveyspalvelujen tarjonta ja järjestäminen, terveyspalvelujen saatavuus, sosiaalihuolto, kyselytutkimus, maaseutuväestö, kaupunkiväestö, tietoliikenne

Abstrakti

Sähköistä asiointia kohtaan on asetettu terveyspoliittisia tavoitteita harvaan asutuissa länsimaissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita voidaan toteuttaa soveltuvin osin sähköisinä palveluina. Sähköisten palveluiden käyttö edellyttää asiakkailta välineitä sekä osaamista ja tietoa palveluista, joihin hakeutua.

Selvitimme sähköisten sosiaali- ja terveydenhuollon vastaanottopalveluiden käyttöä eri alueilla. Tutkimus perustuu satunnaisesti valittujen 20–99 vuotiaiden henkilöiden antamiin vastauksiin aikuisväestöä edustavassa FinSote 2020 kyselytutkimuksessa (n=28 199, osallistumisaktiivisuus 46 prosenttia). Alueluokituksena käytettiin seitsemänluokkaista kaupunki-maaseutu-alueluokitusta. Tulokset esitetään työikäisille (20–64 vuotiaat) ja eläkeikäisille (65–99 vuotiaat) väestöä edustavina osuuksina vakioimattomina ja demografisten tekijöiden suhteen vakioituna. Sähköisesti vastaanottopalveluita käyttäneiden osuus laskettiin edeltävän vuoden aikana sosiaali- tai terveyspalveluja käyttäneistä. Vastaajan antama arvio siitä, korvasiko sähköinen asiointi vähintään yhden perinteisen soiton tai käynnin, laskettiin sähköisiä sosiaali- ja terveyspalveluja käyttäneistä.

Kaupunkimaisilla alueilla käytettiin useammin sähköisiä vastaanottopalveluja verrattuna maaseutumaisiin alueisiin. Sosiaali- tai terveydenhuollon palveluita käyttäneistä työikäisistä 39 prosenttia oli käyttänyt sähköisiä vastaanottopalveluita sisemmällä kaupunkialueella, kun vastaava osuus harvaan asutulla maaseudulla oli vain 25 prosenttia. Eläkeikäisistä nämä osuudet olivat pienempiä: sisemmällä kaupunkialueella 13 prosenttia ja harvaan asutulla maaseudulla kahdeksan prosenttia. Kun työikäisistä 86 prosenttia ulommalla kaupunkialueella ja 75 prosenttia maaseudun paikalliskeskuksissa raportoi sähköisen asioinnin korvanneen vähintään yhden perinteisen käynnin, niin eläkeikäisillä osuudet olivat pienempiä: 70 prosenttia sisemmällä kaupunkialueella ja 54 prosenttia harvaan asutulla maaseudulla.

Sähköisesti sosiaali- ja terveydenhuollon vastaanottopalveluita käyttäneiden osuus oli melko korkea. Sähköisten vastaanottopalveluiden käyttö oli yleisempää kaupunkialueella kuin harvaan asutulla maaseudulla. Ne, jotka olivat asioineet sosiaali- ja terveydenhuollossa sähköisesti, arvioivat useimmiten, että sähköinen asiointi korvasi perinteisen käynnin. Työikäiset käyttivät sähköistä vastaanottopalvelua useammin kuin ikääntyneet.

Sähköiset palvelut mahdollistavat asioinnin myös harvaan asutuilla seuduilla. Se, miten pitää välineet kaikkien tavoitettavissa, miten voidaan kohentaa osaamista ja tukea sähköisten palveluiden käyttöön ovat haasteita, joihin sosiaali- ja terveyspolitiikan sekä työllisyys- ja koulutuspolitiikan keinoin on vastattava.