Kuinka populaarimusiikista tuli yhteistä

Kirjoittajat

• Marko Tikka

Avainsanat:

Populaarimusiikki, 1920-luku, Suomi, musiikkiteollisuus, gramofoni

Abstrakti

Suomalaiset omaksuivat vuosina 1925–1927 ulkomaisten äänilevyjen perusteella sen, miltä aikakauden modernin tanssimusiikin tuli kuulostaa. Äänilevyjä Suomeen tuottaneiden monikansallisten Gramophone Companyn, Columbia Gramophone Companyn ja A. G. Lindströmin konserniin kuuluneiden levy-yhtiöiden menestykselle Suomessa oli kolme tekijää: vuonna 1925 alkanut yleinen myynnin kasvu äänilevykaupassa Pohjoismaissa, äänilevyjen ja gramofonien tullien aleneminen sekä tehokas mainonta. Yhdysvalloissa tuotetuilla amerikansuomalaisille tuotetuilla äänilevyillä oli huomattava merkitys. Kahden liikemiehen, C. Chesterin ja N. E. Saarikon toiminnan ansiosta amerikansuomalaiset levyt olivat ensimmäinen suomeksi laulettu monipuolinen uusi materiaali, jota oli saatavissa. Myynnin kasvaessa syntyi tarve äänittää tanssimusiikkia Suomessa, ja tällöin syntyivät ensimmäiset Suomessa lauletut tanssimusiikkilevyt. Niiden taustalla oli monikansallinen Gramophone Co. ja sen suomalaisena filiaalina Fazerin musiikkikauppa. Gramophone oli musiikkituotannossaan konservatiivisempi. Sen sijaan pohjoisamerikan suomalaissiirtolaisille tuotettu Columbia Gramophone Companyn ohjelmisto oli astetta liberaalimpaa niin kansanomaisuuden kuin poliittisuudenkin suhteen. Suomalaisuus liittyi musiikissa selkeästi paitsi kertosäkeen kieleen myös tyylillisiin ratkaisuihin, jotka olivat suomalaisia: hitaus, virsimäisyys ja mollivoittoisuus. Suurimman suosion saaneissa levyissä orkesterit, niiden soittotapa, sovitukset sekä jo soitinkokoonpano edustivat sellaista tanssimusiikkia, joka oli ihmisille tanssipaikoilta tuttua. Kiinnostus musiikkia kohtaan syntyi osittain aikakauden julkisuudessa: paitsi mainostamalla myös ajankohtaisissa kirjoituksissa musiikkia käsittelemällä muoti-ilmiötä vahvistettiin. Kappaleita paitsi soitettiin uudella laitteella, gramofonilla, myös laulettiin ja hyräiltiin.