Todennäköisyystahallisuus ja objektiivinen todennäköisyys
DOI:
https://doi.org/10.33344/vol18iss1pp64-84Keywords:
rikosoikeus, tahallisuusoppi, todennäköisyystahallisuusAbstract
Todennäköisyystahallisuudessa on kysymys rikosoikeudellisesti arvioitavasta teosta, jonka tunnusmerkistönmukaista seurausta rikoksentekijä on itse pitänyt varsin todennäköisenä. Tällaisessa vastuuinstituutiossa on luonnostaan joitain epäselvyyksiä, koska tekijän mieleen on vaikea päästä ja toisaalta tämän todennäköisyyskäsitettä on vielä vaikeampi konstruoida. Tässä tutkimuksessa olen käsitellyt omasta mielestäni keskeistä ja verrattain vähälle huomiolle jäänyttä todennäköisyystahallisuuden kysymystä, eli sitä, miten todennäköisyystahallisuuden sisältämä todennäköisyyskäsite liittyy matemaattiseen todennäköisyyteen. Tutkimus on mielestäni tärkeää useasta syystä. Ensinnäkin voidaan todeta, että useimmiten kun todennäköisyystahallisuuteen otetaan kantaa, joudutaan myös ottamaan kantaa reaaliseen todennäköisyyteen – vähintäänkin implisiittisesti. Lisäksi myös todennäköisyystieto sekä valmiudet sen hyödyntämiseen kasvavat koko ajan, jolloin on arvokasta tutkia, miten tähän tietoon suhtaudutaan.
Tutkimus on luonteeltaan monitieteinen. Siinä hyödynnetään oikeustieteen metodeista ensinnäkin lainoppia rikosoikeudellisen vastuuopin ja erityisesti sen sisältämän tahallisuusopin ja edelleen todennäköisyystahallisuuden hahmottamiseksi. Tämän lisäksi tutkimus sisältää huomattavasti oikeusteoreettisia elementtejä todennäköisyystahallisuuden taustalla vaikuttavien monimutkaisempien kysymysten pohdinnan vuoksi. Keskeinen monitieteisyyden metodi taasen on tilastotieteen todennäköisyyslaskenta, jota hyödynnetään käsiteltäessä tuomioistuinten – lähinnä KKO:n – ratkaisujen todennäköisyystiedon hahmottamista ja käsittelemistä, eli lähinnä käytännössä sitä, millaisena tuomioistuin on todennäköisyyttä eri tapauksissa pitänyt. Tämä arvioinnin tarkoituksena on tuottaa juridis–matemaattinen synteesi.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että objektiivisella todennäköisyydellä on suurikin merkitys todennäköisyystahallisuudessa. Ensinnäkin on selvää, että useimmiten käytännössä ei voida tyydyttävästi edes arvioida tekijän mielentilaa, jolloin objektiivinen todennäköisyys määrittää käytännössä todennäköisyystahallisuuden olemassaoloa. Toisaalta voidaan myös esittää, että pelkkä tekijän oma näkemys jonkin seurauksen todennäköisyydestä – olkoon se kuinka varma hyvänsä – ei riitä vastuun toteutumiseen, vaan seurauksen täytyy myös aidosti olla todennäköinen. Nämä ajatukset ovat pitkälti myös varmistuneet oikeuskäytännössä. Toisaalta tuomioistuimissa ei ole tähän mennessä ainakaan suoritettu monimutkaisempaa todennäköisyyslaskentaa, joten ratkaisujen laskennallista tyydyttävyyttä ei voida täysinkään varmistaa.
Todennäköisyyslaskennan täydellinen hyväksyminen todennäköisyystahallisuusmalliin voi toisaalta olla myös itsessään ongelma. Niitä tapauksia, joissa tuomioistuimissa on selkeimmin nojauduttu todennäköisyyslaskentaa mukaileviin malleihin, on kritisoitu erinäisistä – lähinnä kriminaalipoliittisista – syistä. Tässä tutkimuksessa ei ollut mahdollisuutta ehdottaa korvaavaa mallia tai käsitellä esitettyjä parannusehdotuksia – eikä se ollut tarkoituksenakaan. On kuitenkin mielestäni selvää, että näiden löydöksieni perusteella todennäköisyystahallisuuden soveltuvuutta tietynlaisiin matemaattisempiin rikoksiin sekä sen mielekkyyttä muuttuvassa maailmassamme on syytä tutkia lisää.
