Todistustaakan jakautuminen työsyrjintää koskevassa adheesioprosessissa
DOI:
https://doi.org/10.33344/vol18iss1pp42-63Abstrakti
Työsyrjintä on rikoslaissa kriminalisoitu teko, jonka vastuu kohdistuu työnantajaan tai tämän edustajaan luonnollisena henkilönä. Työsyrjinnän rangaistusseuraamuksen lisäksi työsyrjinnän uhrilla on mahdollisuus vaatia työnantajalta tai tämän edustajalta myös yksityisoikeudellisia korvauksia tai hyvitystä yhdenvertaisuuslain, tasa-arvolain, vahingonkorvauslain tai työsopimuslain perusteella. Tällaiset yksityisoikeudelliset vaatimukset voivat olla asianomistajalle jopa merkityksellisempiä kuin vastaajalle tuomittava rangaistusseuraamus.
Asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia joko erillisenä riita-asiana tai adheesioperiaatteen mukaisesti syyttäjän ajaman rikosprosessin sivuvaatimuksena. Pääsääntöisesti asianomistajan kannalta lienee edullisinta saada tämän yksityisoikeudellinen vaatimus käsitellyksi rikosprosessin yhteydessä. Työsyrjintää koskevassa riita-asiassa sovelletaan kuitenkin kantajan kannalta edullista syrjintää koskevaa legaalista presumptiota ja sitä seuraavaa vastaajalle kääntyvää todistustaakkaa, jota ei rikosprosessissa syyttäjän todistustaakan sekä syytetyn syyttömyysolettaman ja itsekriminointisuojan vuoksi voida soveltaa. Tutkimuksessa on pyritty hahmottamaan sitä, miten tämä todistustaakan jakautumista koskeva ristiriita voidaan ratkaista työsyrjintätapausta koskevassa adheesioprosessissa, kun sekä rangaistus- että yksityisoikeudellinen vaatimus perustuvat samoihin tosiseikkoihin.
Tutkimuksessa havaitaan, että oikeuskäytännön ja kirjallisuuden perusteella näyttäisi mahdolliselta, että työsyrjintärikostapauksissa todistustaakka kääntyy vastaajalle sen jälkeen, kun kantaja on ensin näyttänyt syrjinnän todennäköiseksi. Ilmiötä systematisoitaessa tutkimuksessa päädytään siihen, että työsyrjinnän rikosprosessuaalisessa menettelyssä näytetään sovellettavan jonkinlaista todistustaakan osittain kääntävää faktista presumptiota, joka muistuttaa läheisesti työsyrjinnän yksityisoikeudellisissa riita-asioissa sovellettavaa legaalista presumptiota.
Tutkimustulos osoittaa ristiriidan havaitun presumption ja syyttäjän yksinomaisen syyttämistaakan ja syytetyn syyttömyysolettaman välillä, sekä toisaalta sen, että asianomistaja näyttäisi pääsevän hyötymään tietynlaisesta syrjintäolettamasta myös silloin, kun tämän yksityisoikeudellinen vaatimus tutkitaan rikosasian yhteydessä adheesioperiaatteen mukaisesti.
