Architecture as Well-Being
Searching for the "Quality without a Name"
Keywords:
estetiikka, kielipeli, käyttötaide, metakommunikaatio, viihtyminenAbstract
Christopher Alexanderin arkkitehtuurifilosofian lähtökohtana on arkkitehtuurin käsitteellistämisen vaikeus. Hän puhui ”laadusta vailla nimeä”, mistä hän sanoi, ettei sitä voi ”valmistaa, vaan se syntyy ihmisten arkisen tekemisen kautta epäsuorasti” (Alexander 1979, xi). Tässä teoreettisessa artikkelissa jaetaan tuo näkemys, kuten myös pyrkimys selittää arkkitehtuurin tapahtumista kielellisyyden kautta. Teoreettista selitystä arkkitehtuurin ei-käsitteellistetylle laadulle ihmisten arkisessa toiminnassa haetaan kuitenkin eri suunnalta kuin Alexander: yhdistelemällä Gregory Batesonin teoriaa toiminnallisesta metakommunikaatiosta Ludwig Wittgensteinin filosofisiin näkemyksiin kielen käytön käytäntöjen (kielipelien) sidonnaisuudesta elämänmuotoihin sekä edelleen Roger Scrutonin Wittgensteinia soveltavaan arkkitehtuuriestetiikkaan. Tältä pohjalta artikkelissa hahmotellaan teoriaa arkkitehtuurin laadusta arkisena viihtymisenä, missä arkkitehtuurin käyttäjille tarjoutuu mahdollisuuksia käyttönsä myötä omaehtoiseen itseilmaisuun keskinäisessä sosiaalisessa koordinoitumisessaan rakennetussa ympäristössä. Vaikka tällainen viihtyminen on pitkälti tiedostamatonta, on sen mahdollistavaa arkkitehtuuria suunniteltaessa kuitenkin kyettävä käsitteellistämään siihen sisältyviä sosiaalis-materiaalisia elementtejä. Arkkitehdilta vaaditaan herkkyyttä ja eläytymiskykyä tunnistaa, ei vain arkkitehtuurin esineympäristön funktionaalisen käytön kielipelejä, vaan myös sen esteettisen käytön kielipelejä, joissa arkkitehtuurin käyttäjät itseään metakommunikoivasti ilmaisten koordinoituvat keskinäisissä suhteissaan. Funktionalismin perinnön myötä arkkitehtuurin esteettisen käytön merkitys on jäänyt laajalti vaille ymmärrystä. Vallitsevassa kulttuurissamme se näyttää korvautuneen arkkitehtuuriestetiikalla, joka suuntautuu ennemminkin arkkitehtikunnan keskinäisiin kielipeleihin.
