Pohjantähti mielenkiinnon herättäjänä ja merkitysten lähteenä matematiikan ja fysiikan kouluopetuksessa

Kirjoittajat

  • Jaska Poranen Tampereen yliopisto
  • Terhi Mäntylä Tampereen yliopisto

Abstrakti

Opettajan perustyötä on saada oppilaat kiinnostumaan yksittäisistä oppisisällöistä opetustilanteessa sekä aikaansaada myös niihin kohdistuvaa itsenäistä, aktiivista ja pysyvämpää mielenkiintoa.  Useimmille opettajille tämä tarkoittaa koko työuran kestävää ideointia ja kehitystyötä. Tähtihetkiä opettajan työssä ovat sellaisten oppimistilanteiden edesauttaminen, jotka johtavat lisäksi syviin merkityksien ja mielekkyyden kokemuksiin – matemaattisissa aineissa esimerkiksi silloin kun teoreettiselta vaikuttava ajattelu ja ulkoinen todellisuus toimivat ihmeteltävän hyvin yhdessä. Tässä työssä keskitytään kirjaimellisesti erääseen mahdolliseen tällaiseen hetkeen, leveysasteen määrittämiseen Pohjantähden avulla, jolloin pitää yhdistää yksinkertaista euklidista geometriaa ja fysiikkaa. Tutkimme sitä, näkevätkö tulevat matemaattisten aineiden opettajat tämän tähtihetkenä.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2018-12-17

Viittaaminen

Poranen, J., & Mäntylä, T. (2018). Pohjantähti mielenkiinnon herättäjänä ja merkitysten lähteenä matematiikan ja fysiikan kouluopetuksessa. FMSERA Journal, 2(1), 23–33. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/fmsera/article/view/69902