Ääni ja kansalaisuus

Authors

• Lauri Julkunen

DOI: https://doi.org/10.54331/haik.140804

Keywords:

Eino Karilas, kuurojen historia, kuurojenopetus, kokemushistoria, lapsuuden ja nuoruuden historia, oralismi, kansalaisuus

Abstract

Tarkastelen artikkelissa kokemushistoriallisesti kuurojen yhdistystoiminnan merkkihenkilön, Eino Karlsbergin (vuodesta 1906 Karilas) nuoruutta ja koulunkäyntiä vuosina 1894–1903. Ydinkysymyksiä ovat, millaisia rajoituksia ja mahdollisuuksia Karlsberg kuurona nuorena kohtasi varttuessaan kansalaiseksi vuosisadan vaihteessa, ja kuinka hän rakensi identiteettiään noissa puitteissa. Karlsberg kävi Kustaa Killisen Kuopion kuurojenkoulua, joka oli maan johtava puheopetusmenetelmään nojaava kuurojenkoulu. Kuurojenopetus ulottui syvälle oppilaiden itseymmärrykseen, ja koulun tavoitteena oli kieliopetuksen ohella antaa ainekset puhuvan kuuron identiteetin muodostamiselle. Samalla oppilaita sidottiin suomenkieliseen kansalliseen kulttuuriin. Artikkelin alkuperäislähteet koostuvat Karlsbergin isältään Niilo Karlsbergiltä ja Kustaa Killiseltä vastaanottamista kirjeistä, ainekirjoitusvihkosta, luokkapäiväkirjoista ja opetusmateriaalista. Kuuroutta eri näkökulmista lähestyvien lähteiden pohjalta totean artikkelissa, että kuurojenkasvatuksessa korostuivat työteliäisyys, tottelevaisuus, nöyryys ja puhetaito kansalaisuuden mittoina. Artikkeli osoittaa ahtaat raamit, joissa kuurot joutuivat neuvottelemaan asemaansa kansalaisina ja ymmärtämään paikkansa kuulevien maailmassa. Vaikka oralistinen eli puheopetusmenetelmään nojaava koulu kytki kuurot osaksi kehkeytymässä olevaa, ylipaikkaista kuurojenyhteisöä, se myös jätti heidät toisen luokan kansalaisiksi.