Max Jakobson, Henry Kissinger ja YK:n pääsihteerivaalit 1971
Abstract
Artikkeli käsittelee vuoden 1971 YK:n pääsihteerivaaleja Suomen Max Jakobsonin ja Yhdysvaltojen näkökulmasta. Sen tarkoituksena on selvittää missä määrin Yhdysvallat tuki Jakobsonia ja miten ratkaisevat päätökset syntyivät. Pääasiallisina lähteinä ovat yhdysvaltalaiset verkkoarkistot ja aineistokokoelmat. Artikkelissa todetaan, että erityisesti Yhdysvaltain ulkoministeriö tuki Jakobsonia, kun taas Valkoisen talon puolelta asiaa hoitanut Henry Kissinger
epäili Jakobsonin mahdollisuuksia tulla valituksi. Syynä tähän oli Yhdysvaltojen YK-edustaja George Bushin ja kansallisen turvallisuusneuvoston jäsen Marshall Wrightin lisääntyvä epäily Jakobsonia kohtaan, mistä he raportoivat Valkoiseen taloon. Kissinger ei myöskään toivonut YK:sta itsenäistä toimijaa maailmanpolitiikkaan, kun taas Jakobsonia pidettiin Yhdysvalloissa varsin itsenäisenä ja kaikkein kyvykkäimpänä ehdokkaana. Samanaikaisesti
hyvin itsenäisesti kampanjaa tehneet suomalaiset ulkoministeriön virkamiehet pelasivat pääsihteerivaaleja tavalla, joka ei kaikilta osin sopinut kompromisseja ja yhteistyötä painottavaan Suomen ulkopoliittiseen linjaan. Tämä aiheutti lopulta lähinnä vahinkoa ja Jakobsonin mahdollisuudet tulla valituksi olivat hyvin rajalliset YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksen lähestyessä. Lopullisesti Jakobsonin kampanja kaatui kuitenkin ajoitukseen, jonka takia Yhdysvallat suostui Neuvostoliiton ehdotukseen salaisesta äänestyksestä eikä vastustanut Itävallan Kurt Waldheimin valintaa. Yhdysvaltojen lopullisiin valintoihin vaikutti suuresti Intian ja Pakistanin välille syttynyt sota, jonka lopettaminen oli Valkoisen talon prioriteetti. Pääsihteerivaalin ratkaisevina hetkinä Kissingerin pyrkimyksenä oli pitää Neuvostoliitto suosiollisena aselevon solmimiselle eikä tähän tavoitteeseen sopinut Neuvostoliiton vastustaman Jakobsonin tukeminen.
Asiasanat: Yhdistyneet kansakunnat, kylmä sota, ulkopolitiikka,
Suomi, Yhdysvallat
