Mistä asiantuntijuus muodostuu? Ongelmapelaajien kohtaaminen sosiaalityössä

Kirjoittajat

  • Johanna Järvinen-Tassopoulos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  • Minna Kesänen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Abstrakti

Rahapelaamisen mahdollisuuksien kasvaessa sosiaalialalla toimivat työntekijät tulevat todennäköisesti kohtaamaan rahapeliongelmista kärsiviä asiakkaita. Työntekijöiden asiantuntijuutta tarvitaan asiakkaan ongelman tunnistamisessa, hänen auttamisessaan ja ohjaamisessaan oikeanlaisten palvelujen äärelle. Tätä laadullista tutkimusta varten haastateltiin 24 sosiaalialan ammattilaista, jotka työskentelevät eri toimipaikoissa eri puolilla Suomea. Suurimmalla osalla oli yliopistotutkinto sosiaalityöstä. Menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Asiantuntijuus alkaa useimmiten yhteiskunnallisen ilmiön (eli ongelmapelaamisen) hahmottamisesta asiakkaiden kertomusten ja omien kokemusten perusteella. Asiantuntijuutta tarvitaan myös asiakkaan kohtaamisessa ja rahapelaamisen puheeksiotossa. Moni haastateltava piti rahapelaamisesta kysymistä tärkeänä, vaikka kaikki eivät aina muistaneet tehdä sitä. Asiantuntijuus ei ollut pelkästään yhden työntekijän varassa, vaan yhteistyötä tekemällä hyödynnettiin kollegoiden monipuolista asiantuntijuutta ja muiden ammattilaisten osaamista.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2020-06-02

Viittaaminen

Järvinen-Tassopoulos, J., & Kesänen, M. (2020). Mistä asiantuntijuus muodostuu? Ongelmapelaajien kohtaaminen sosiaalityössä. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 28(2), 150–167. https://doi.org/10.30668/janus.77614