Antennit vireeseen niin etä- kuin läsnätyössä

Kirjoittajat

  • Mika Holopainen Helsingin yliopiston kirjasto

Abstrakti

Toukokuussa osallistuin kokoukseen, joka oli omalla tavallaan havahduttava. Esihenkilö oli kutsunut omaan ryhmäänsä kuuluvat henkilöt läsnäkokoukseen, jonka aluksi hän pyysi meitä esittäytymään muille ja kertomaan omista tehtävistämme. Ajatuksena oli esittäytymisen ja tiedon jakamisen avulla parantaa tietoisuutta kunkin kollegan asiantuntemuksesta ja osaamisesta, jotta yhteistyö ja avun pyytäminen tarvittaessa olisi helpompaa. Muita kuunnellessa ainakin itselleni tuli tunne, että en kovinkaan tarkasti tiennyt tai muistanut mitä kaikkea kollegani tekevät, vaikka niin olin kuvitellut. Tehtävien ja osaamisen kirjo oli varsin laaja ja jokaisella hieman omanlaisensa. Puheenvuorojen aikana tuli tietoon muutakin, kuten se, että joillakin tehtävät olivat muuttuneet melko äskettäin ja asioissa riitti vielä opettelemista. Tiedon jakamisen ohessa myös ymmärrys toistemme tilanteesta tuntui lisääntyvän

Osasto
Pääkirjoitus

Julkaistu

2023-06-11

Viittaaminen

Holopainen, M. (2023). Antennit vireeseen niin etä- kuin läsnätyössä . Signum, 56(2), 3. https://doi.org/10.25033/sig.130958