Listening to Transgender Utopia in Boys Don't Cry. 1–17.
Abstract
Artikkelissa tarkastellaan transsukupuolisuuteen liittyvien merkitysten rakentumista Boys Don’t Cry -elokuvan (ohj. Kimberly Peirce, USA 1999) musiikissa. Metodologisesti tutkimukseni ammentaa audiovisuaalisen musiikin ja transsukupuolisuuden tutkimuksesta. Keskityn tarkastelussani aikaisemmassa tutkimuksessa ohitettuun näkökulmaan: musiikin merkityksiin ja reparatiiviseen tulkintaan (vrt. Sedgwick 2005). Reparatiivisen kuuntelun myötä korostan elokuvassa niitä ulottuvuuksia, jotka rakentavat tilaa transsukupuoliselle olemisen tavalle jopa väkivallan, sorron ja trauman esitysten keskellä. Analysoin tarkemmin transsukupuolisuutta rakentavia mekanismeja, joita ovat esimerkiksi (1) amerikkalaisen valtavirtakantrin ja kantrirockin ilmentämä hegemoninen maskuliinisuus, (2) vaihtoehtorockin, kuten psykedeelisen rockin, punkin ja uuden aallon rockin, viestimä vaihtoehtoinen maskuliinisuus, (3) transsukupuolista olemisen tapaa kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän tuolla puolen rakentava kokeellinen ambientmusiikki sekä (4) kantriballadi The Bluest Eyes in Texas, joka toimii johtoaiheena elokuvan päähenkilöiden väliselle rakkaudelle.
