SQS:n kirjoitustyöpaja 1.9.2018 Seilin saarella

2018-06-15

 

 Suomen Queer-tutkimuksen Seura (SQS) järjestää Suomen tiedekustantajien liiton

tuella kirjoitustyöpajan lauantaina 1.9.2018 Seilin saarella. Työpaja on tarkoitettu kaikissa akateemisen uran vaiheissa oleville, akateemisten julkaisujen toimitustyöstä kiinnostuneille, jo julkaisseille ja julkaisukynnyksen yli pyrkiville. Erityisen hyödyllinen se voi olla uransa alussa oleville, joille kokeneemmat, sekä kotimaisessa että kansainvälisessä julkaisemisessa ja toimitustyössä ansioituneet jakavat osaamistaan.

 

Työpaja on harvinainen tilaisuus saada yhden päivän aikana eväitä sekä tieteellisen kirjoittamiseen sen monissa muodoissa että oppia valjastamaan oma luovuus asiatekstikirjoittamisen käyttövoimaksi. Lisäksi hiotaan rahoituksenhakutaitoja, jotka ovat tutkijalle konkreettisesti arvokkaita. Päivän aikana osallistujien kanssa keskustellaan myös mahdollisesta jatkoyhteistyöstä SQS:n tulevan tutkijaseminaarin ja SQS-lehdessä julkaisemisen tiimoilta.

 

Työpajasta vastaavat

  • koordinaattori Tiia Sudenkaarne (käytännön järjestelyt)
  • tutkija Tuula Juvonen
  • luovan kirjoittamisen tutkija ja opettaja Emilia Karjula
  • copywriter, tietokirjailija Johanna Matero
  • yliopistonlehtori Leena-Maija-Rossi

 

Tuula Juvonen antaa vinkkejä tutkimusrahoituksen hakemiseen hyvän tutkimussuunnitelman avulla. Emilia Karjula opettaa luovan kirjoittamisen metodien käyttöön tieteellisessä kirjoittamisessa. Johanna Matero auttaa pääsemään tyhjän paperin kammosta ja ohjaa hyvään online-julkaisemiseen. Leena-Maija Rossi kertoo tieteellisestä julkaisutyöstä sen eri muodoissa. Emilia Karjulan ja Johanna Materon alustukset kuullaan Turku-Seili-laivamatkan aikana. Ne sisältävät vapaaehtoisia kirjoitusharjoituksia.

 

 

 

Ilmoittautuminen

 

Työpajan toimintafilosofia perustuu ajatukselle, että keskeneräisyydessä piilee lukemattomia mahdollisuuksia. Mukaan mahtuu korkeintaan 20 etukäteen ilmoittautunutta henkilöä, joilla on keskeneräinen käsikirjoitus, sen osa, tutkimussuunnitelma tai ideapaperi, jota työstetään päivän aikana. Voit ilmoittautua useammalla tekstillä, esimerkiksi tutkimussuunnitelmalla ja artikkelikäsikirjoituksen tai väitöskirjan luvun katkelmalla. Riippumatta siitä, montako tekstiä lähetät, on enimmäissivumäärä yhteensä 20 liuskaa (yleisfontti, pistekoko 12, riviväli 1,5). Voit siis lähettää esimerkiksi viiden sivun tutkimussuunnitelman ja viidentoista sivun verran artikkelikäsikirjoitusta, tai vaihtoehtoisesti kahdenkymmenen sivun verran artikkelikäsikirjoitusta.  Eläköön keskeneräisyys: Tekstien ei tarvitse olla valmiita! Voit leikata ja liimata niin, että saat käsittelyyn juuri ne osiot, joihin toivot kommentteja. 

 

Lopullinen työskentelymuoto (pienryhmät vai yksi isompi ryhmä) päätetään osallistujamäärän perusteella. Kaikille osallistujille taataan perehtyneet, rakentavat asiantuntijakommentit. Samaa eetosta tulee noudattaa mahdollisessa vertaiskommentoinnissa

 

Työpajaan osallistuminen on maksutonta. Matka- ja muista kuluista osallistujat vastaavat itse. SQS tarjoaa iltapäiväkahvin/-teen, kevyttä naposteltavaa ja pieniä stipendejä matkakustannuksiin. Ne on tarkoitettu vähävaraisille henkilöille, jotka eivät voi osallistua työpajaan omakustanteisesti. Jos olet kiinnostunut stipendistä, ilmaise se ilmoittautumisviestissäsi ja perustele napakasti. Oleellista on kertoa, miksi osallistuminen olisi tärkeää.  

 

Ilmoittautumiset sähköpostitse Tiia Sudenkaarneelle tiijun@utu.fi 8.8.2018 mennessä. Liitä viestiin teksti/tekstit, jo(i)ta haluat työpajassa käsitellä ja kerro, ovatko ne matkalla artikkeliksi, ideapaperiksi, tutkimussuunnitelmaksi vai joksikin ihan muuksi. Muistathan, että tekstin ei tarvitse olla valmis, ehyt kokonaisuus vaan se voi olla vasta versova idea, oivallus jota haluat lähteä suunnitelmalisesti seuraamaan tai argumentin alku, jonka tunnet olevan osa vielä kartoittamatonta kokonaisuutta. Keskeistä on, että tahdot kehittää tekstiäsi ja itseäsi kirjoittajana. Eläköön keskeneräisyys!

 

Kerro ilmoittautumisviestissäsi:

  • nimesi, yhteystietosi ja mahdollinen affiliaatiosi
  • tavoitetutkintosi / urasi vaihe
  • montako tekstiä toivot käsiteltävän
  • ovatko tekstit artikkelikäsikirjoituksia, niiden osia, työpapereita vai jotakin muuta, mitä
  • jos haet useammalla tekstillä, mitä niistä ensisijaisesti haluat käsiteltävän
  • mahdollinen tavoitejulkaisu
  • haetko matkastipendiä ja jos haet, miksi
  • mahdolliset erityistarpeet
  • varmista, että tekstisi eivät ylitä sivumäärämaksimia (20 liuskaa yleisfontilla, pistekoko 12, riviväli 1,5)

 

Tiedon valinnasta saat viimeistään 15.8.

 

Toivomme tekstejä ja osallistujia kaikilta tieteenaloilta. Jos ilmoittautuneiden määrä ylittää osallistumispaikkojen määrän, priorisoimme tekstejä, jotka käsittelevät tai sivuavat seuran tieteenalaa.

 

Ohjelma

 

La 1.9.2018

9.30 Nousu M/s Fannylle Turun Aurajokirannassa (Läntinen Rantakatu 37). Lisätietoa aluksesta https://vitharun.fi/fi/aikataulut/turku-seili-nauvo/#1508824574549-857c32e0-b6a6.

10.00 M/s Fanny lähtee kohti Seiliä. Tapaaminen laivan kokoustilassa.

10.00-11.00 Johanna Matero: Tyhjän paperin kammosta hyvään julkaisuun

11.00-11.15 Tauko/lounaan valmistelut

11.15-11.45 Emilia Karjula: Tieteellinen kirjoittaminen luovana kirjoittamisena

11.55 Saapuminen Seiliin ja siirtyminen seminaaritiloihin

12.30 Tuula Juvonen: Tutkimussuunnitelman laatiminen akateemisen kirjoittamisen genrenä

13.15 Leena-Maija Rossi: Tieteelliset julkaisut kirjoittajan, toimittajan ja vertaisarvioijan näkökulmista

14.00-14.15 Iltapäivätee/-kahvi tarjolle, jakautuminen tekstityöskentelyyn

  • Lopullinen työskentelymuoto päätetään ilmoittautumisen päätyttyä osallistujamäärän ja tekstien perusteella

14.15-15.50 Tekstityöskentelyä

15.50-16.15 Yhteinen loppukeskustelu, tilaisuuden päättäminen

16.35 M/s Fanny lähtee kohti Turkua

 

Ohjelmassa ei ole erillistä lounastaukoa vaan lounas nautitaan laivamatkan aikana työskentelyn ohessa. Lisätietoa hyväksymisviestissä.

 

Turun Martinsillan kupeesta Seiliin liikennöivä M/s Fanny ei valitettavasti ole esteetön. Nauvosta pääsee esteettömästi Seiliin M/s Östernillä http://www.ostern.fi/aikataulu. Seilissä siirtyminen lauttarannan ja seminaaritilojen välillä vie 10−15 minuuttia (matkaa noin 900 metriä). Mahdollisuus autokyytiin tarvittaessa.