Edvard Westermarck -muistoluento. Hierarkia, tasa-arvo ja anarkian sublimaatio: Länsimainen illuusio ihmisluonnosta

Authors

• Marshall Sahlins University of Chicago

DOI: https://doi.org/10.30676/jfas.v30i4.107699

Abstract

Yli kahden vuosituhannen ajan ”länsimaisiksi” kutsumiamme kansoja on vainonnut niiden oman sisimmän olemuksen haamu: niin ahnas ja riitaisa ihmisluonnon kuvatus, että ilman jonkinlaista hallintaa se alentaisi yhteiskunnan anarkian tilaan. Tätä kuritonta olentoa koskeva valtiotiede on enimmäkseen ilmennyt kahdessa vastakkaisessa ja keskenään vuorottelevassa muodossa. Valittavana on joko hierarkia tai tasa-arvo, monarkkinen auktoriteetti tai demokraattinen tasapaino: vallankäytön järjestelmä, joka (ihannetilanteessa) rajoittaa ihmisten luontaista itsekkyyttä ulkopuolisen voiman avulla; tai itseohjautuva järjestelmä, jossa vapaiden ja tasa-arvoisten voimien vastakkaisuuden kautta (ihannetilanteessa) niiden erityiset intressit sovitetaan yhteiseksi eduksi. Kyseessä on kokonaisvaltainen vallan metafysiikka, joka ylittää politiikan ulottuvuuden, sillä sama geneerinen alkuvoimaisen anarkian rakenne löytyy sekä maailmankaikkeuden että kaupungin järjestyksestä ja myös ihmisruumiin terveyden käsitteistä. Ratkaisu anarkiaan on joko hierarkia tai tasa-arvo. Väitän tämän olevan erityisesti länsimaista metafysiikkaa, koska siihen sisältyy luonnon ja kulttuurin vastakkaisuuden oletus, joka on erityisesti länsimainen. Päinvastoin kuin länsimaisessa ajattelussa, monien kansojen käsitysten mukaan eläimet ovat pohjimmiltaan inhimillisiä, sen sijaan että ihmiset olisivat pohjimmiltaan eläimellisiä – näillä kansoilla ei ole ”luontoa,” vielä vähemmän sellaista, joka pitäisi voittaa.