Läheltä vai kaukaa?

Yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden alueellinen rekrytoituminen 2010-luvulla

Kirjoittajat

  • Tiina Junkkari tohtoriopiskelija
  • Arto Nevala

Avainsanat:

opiskelijat, rekrytointi, yliopisto, ammattikorkeakoulu, maakunta

Abstrakti

Suomalaisen korkeakouluverkon rakentumiseen kansainvälisesti vertaillen kattavaksi ovat vaikuttaneet alueelliset lähtökohdat. Korkeakoulupolitiikan tavoitteena 1950-luvulta lähtien on ollut ohjailla opiskelijavirtoja, parantaa koulutuksen saavutettavuutta ja vahvistaa aluekehitystä.

 

Ensimmäisessä vaiheessa korkeakouluverkko tarkoitti yliopistoja, mutta 1990-luvulta lähtien myös ammattikorkeakouluja. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueellinen rooli eriytyi 2010-luvulla. Yliopistoilla on edelleen velvollisuus ”toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa”, mutta niiden rooli alueidensa taloudellisen kehityksen moottoreina on aiempaa pienempi. Nyt ”alueen elinkeinorakennetta uudistava” toiminta kuuluu lähtökohtaisesti ammattikorkeakouluille.

 

Artikkelissamme paneudumme ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden alueelliseen taustaan 2010-luvulla. Analysoimme, mistä yliopistot ja ammattikorkeakoulut rekrytoivat opiskelijansa, ja onko koulutussektorien välillä eroja rekrytoinnissa. Kokonaiskuvan lisäksi keskitymme kolmeen isoon ja yliopistoille sekä ammattikorkeakouluille yhteiseen lohkoon; terveyteen ja hyvinvointiin, tekniikkaan sekä kaupan alaan. Pääosin kvantitatiivinen tarkastelu pohjautuu Tilastokeskuksen erikseen tuottamiin ja avoimiin tietokantoihin sekä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen tietoihin. Kytkemme tuloksemme aikaisempaan opiskelijoiden valikoitumista ja korkeakoulupolitiikkaa käsittelevään tutkimukseen.

 

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijarekrytoinnin erot ovat merkittäviä kokonaiskuvassa ja alakohtaisesti. Yliopistojen rekrytointi on laajempaa, ammattikorkeakoulujen maakunnallisempaa. Opiskelijoiden liikkuvuus on vahvempaa yliopistojen osalta ja se tapahtuu pääosin etelästä pohjoiseen, mutta vain vähän länsi-itä -akselilla. Havaintoja selittävät ammattikorkeakouluverkon tiheys ja aloituspaikkojen tasaisempi jakautuminen, erot koulutusalojen statuksessa sekä korkeakouluikäluokkien koko eri alueilla. Myös opiskelijoiden sosiaalinen tausta erottaa yliopistoja ja ammattikorkeakouluja.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2021-10-11