Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ja metodologia Suomessa. Katsaus kotimaisten aikakauslehtien artikkeleihin 1990-2018

Kirjoittajat

  • Hannu Lehti University of Turku
  • Janne Salminen Turun yliopisto
  • Aki Koivula Turun yliopisto
  • Pekka Räsänen Turun yliopisto

Avainsanat:

tiedepolitiikka, tieteentutkimus, yhteiskuntatieteet, menetelmävertailu

Abstrakti

Yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimusmenetelmien samankaltaisuus edistää tieteiden välistä vuoropuhelua, mikä mahdollistaa yhteiskunnallisten ilmiöiden syvällisemmän ymmärtämisen.  Yhteneväiset menetelmät ovat erityisen tärkeitä nykyisessä monitieteisessä tutkimusmaailmassa, mutta ne luovat pohjan myös perusteellisemmalle poliittiselle päätöksenteolle. Artikkelissa tarkastelemme menetelmien samankaltaisuutta ja vertailevan tutkimuksen yleisyyttä kolmella eri yhteiskuntatieteellisellä alalla. Analysoimme Psykologia-lehdessä, Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa ja Sosiologia-lehdessä 30 vuoden aikana julkaistuja artikkeleita. Tarkastelemme paljonko lehdissä on julkaistu empiirisiä ja teoreettisia artikkeleita. Erittelemme  empiirisistä artikkeleista kvantitatiivisten artikkelien osuudet kvalitatiivisista. Onko artikkeleissa käytetty vertailevaa tutkimusasetelmaa ja  tavoitteleeko tutkimus yleistettävyyttä.