Vapaussota – valkoisen Suomen historiapoliittinen artefakti

Kirjoittajat

• Seppo Hentilä Helsingin yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.55286/vv.122452

Avainsanat:

1918, Suomen sisällissota, vapaussota, myytti, valkoinen Suomi

Abstrakti

Historiantutkimuksessa artefaktiksi voidaan kutsua tiettyä tarkoitusta palvelevaa sepitelmää, joka on tehty tieteellisen tutkimuksen menetelmistä, lähdekritiikistä ja tiedon totuudellisuudesta välittämättä. Mitä sotaa Suomessa käytiin vuonna 1918? Monia eri nimityksiä syntyi jo sodan aikana molemmin puolin rintamaa. Valkoisessa Suomessa sodan luonteesta ei kuitenkaan ollut enää mitään epäselvyyttä: se oli ollut Venäjää vastaan käyty vapaussota, joka
oli lopullisesti sinetöinyt Suomen itsenäisyyden. Vapaussotatulkinta vakiintui nopeasti ainoaksi oikeaksi totuudeksi vuoden 1918 tapahtumista. Sisällissodan muistamisen valkoinen hegemonia piti pintansa sodasta esitetyissä historiakäsityksissä, kouluopetuksessa ja jopa historiantutkimuksessa aina 1960-luvulle
saakka. Mihin vapaussotamyytin sitkeähenkisyys oikein perustui? Nykytutkimuksen mukaanhan vapaussota vastaa miltei kaikista vuoden 1918 sodalle annetusta nimityksistä kaikkein heikoimmin sodan todellista luonnetta.

Jos vuoden 1918 sotaa halutaan kutsua Venäjää vastaan käydyksi vapaussodaksi, herää useita hämmentäviä kysymyksiä. Eikö valtaosa tästä sodasta kuitenkin ollut supisuomalaisten, valkoisten ja punaisten, välistä sotaa, jossa valkoiset kukistivat punakapinan? Eiväthän punaiset toki Suomen itsenäisyyttä vastaan taistelleet, saati liittääkseen maansa Venäjään. Työväenliike oli Venäjän maaliskuun vallankumouksesta 1917 lähtien ollut porvarillisten
itsenäisyysaktivistien ohella ensimmäisenä vaatimassa Suomen irrottamista Venäjästä. Venäläisten apu punaisille jäi kovin vaatimattomaksi siihen verrattuna, miten paljon valkoiset saivat apua Saksalta ja ruotsalaisilta vapaaehtoisilta. Sisällissodassa oli ennen kaikkea kyse yhteiskuntaluokkien välisestä valtataistelusta, joka ratkaisi sen, millaista yhteiskuntajärjestelmää vasta itsenäistyneeseen Suomeen ryhdyttäisiin rakentamaan.

Lähdeviitteet

Viitteet

Jussila 2007.

Julkaistu sanomalehdissä 7.2.1918, esim. Vasabladetissa ruotsiksi sekä venäjäksi. Ks. Soikkanen 1969, 72–73.

Westerlund 2004a, 62–64.

Westerlund 1993, 49–50.

Westerlund 2004b, 172.

Manninen O. 1993, http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/vapaussota.htm. Julkaistu alun perin HAik 2/1993.

Ibib.

Ks. esim. Salminen 2007, 224; Eskola 2006, 239.

Jutikkala 1995, http://vapaussota.com/akateemikko-eino-jutikkala/. Luettu 31.8.2017.

Manninen T. 1982, 221–223.

Jussila 2007, 15–16.

Tommila 1989, 182–183.

Noin 450 jääkäriupseeria jätti huhtikuun lopulla 1924 eroanomuksensa, mutta niitä ei hyväksytty. Protesti suuntautui erityisesti sotaväen päällikköä kenraalimajuri K. F. Wilkmania (myöh. Vilkama) ja muita korkeita venäjänupseereita vastaan. Jääkärit saivat vaatimuksilleen tukea suojeluskuntien ylipäälliköltä Lauri Malmbergilta, josta tuli toukokuussa puolustusministeri. Malmbergin vajaan vuoden mittaisella ministerikaudella jääkäriupseerit miehittivät armeijan johtopaikat. Sotaväen päällikkö Wilkman pakotettiin toistaiseksi jatkuvalle ”ulkomaan opintomatkalle”.

Linder & Törngren 1928, 283–302; Ignatius 1929, 90–92; Mannerheim 1929, 58.

Vapaussodan historian komitea luovutti 1926 arkistonsa vuonna 1918 perustetulle Sota-arkistolle, jonka kokoelmat ovat nykyään Kansallisarkiston hallussa.

Jussila 2007, 184–185.

Suomen vapaussota vuonna 1918 VI, 475.

Paavolainen 1966, 253.

Turunen 2005, 318.

Roselius 2013, 48.

Roselius 2010, 41.

Blomstedt toimi sittemmin vuosina 1927–1949 Valtionarkiston hoitajana.

Roselius 2013, 43–44. Mainittakoon, että Sotamuseo avattiin Helsingissä marraskuussa 1929 entisessä Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonan punatiilisessä kasarmissa Liisankatu 1:ssä.

Roselius 2010, 43.

Roselius 2010, 44–45.

Vain jatkosodan jälkeisinä muutamina ns. vaaran vuosina tammisunnuntaita ei vietetty.

Virallinen kuolinpäivä on kuitenkin paikallisen ajan mukainen 27.1.1951.

Hentilä M. & Hentilä S. 2016, 185–181, 345–349.

Hentilä M. & Hentilä S. 2016, 131.

Roselius 2010, 39.

Peltonen 2003, 222; ks. myös liitekartta s. 303.

Roselius 2010, 91.

Hentilä S. 2014, 207–210.

Roselius 2010, 65–66.

Hobsbawm 1983, 1–13.

Kirjallisuus

Anderson, Benedict (1983): Imagined Communities. Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. Verso, Lontoo & New York.

Eskola, Seikko (2006): Historian kuolema ja kulttuurien taistelu. Kirjoituksia historiasta ja nykyajasta. Edita, Helsinki.

Hentilä, Marjaliisa & Hentilä, Seppo (2016): Saksalainen Suomi 1918. Kuinka Suomi pelastui Saksan avulta? Siltala, Helsinki.

Hentilä, Seppo (2014): Bewegung, Kultur und Alltag im Arbeitersport – Liike, kulttuuri ja arki työläisurheilussa. Helsinki, Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. http://www.thpts.fi/julkaisut/muut-julkaisut/bewegung-kultur-und-alltag-im-arbeitersport-liike-kulttuuri-ja-arki-tyolaisurheilussa/.

Hobsbawm, Eric (1983): Introduction: Inventing Traditions. Teoksessa Eric Hobsbawm & Terrence Ranger (toim.), The Invention of Traditions. Cambridge University Press, Cambridge.

Ignatius, Hannes (1929): Vastineita. Suomen vapaussotaa koskevien teoksien arvostelu. Historiallinen aikakauskirja 27 (2), 90–97.

Jussila, Osmo (2007): Suomen historian suuret myytit. WSOY, Helsinki.

Jutikkala, Eino (1995): Maaliskuun vallankumouksesta 1917 toukokuun paraatiin 1918. http://vapaussota.com/akateemikko-eino-jutikkala/.

Linder, Ernst & Törngren, G. M. (1928): Suomen vapaussota. Sitä käsittelevien molempien suurteosten tarkastus, Historiallinen aikakauskirja 26 (4), 283–302.

Mannerheim, Gustaf (1929): Vapaussota-teosten tarkastelun johdosta. Historiallinen aikakauskirja 27 (1), 56–58.

Manninen Ohto (1993): Vapaussota. http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/vapaussota.htm. Julkaistu alun perin Historiallisessa aikakauskirjassa 91 (2), 116–120.

Manninen, Turo (1982): Vapaustaistelu, kansalaissota ja kapina. Taistelun luonne valkoisten sotapropagandassa vuonna 1918. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Paavolainen, Jaakko (1966): Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918 I. Punainen terrori. Tammi, Helsinki.

Peltonen, Ulla-Maija (1996): Punakapinan muistot. Tutkimus työväen muistelukerronnan muotoutumisesta vuoden 1918 jälkeen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Peltonen, Ulla-Maija (2003): Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Roselius, Aapo (2010): Kiista, eheys, unohdus. Vapaussodan muistaminen suojeluskunnan ja veteraaniliikkeen toiminnassa 1918–1944. Societas Scientiarum Fennica, Helsinki.

Roselius, Aapo (2013): Isänmaallinen kevät. Vapaussotamyytin alkulähteillä. Tammi, Helsinki.

Salminen, Esko (2007): Päättymätön sota 1918. Sisällissota julkisessa sanassa 1917–2007. Edita, Helsinki.

Soikkanen, Hannu (1969): Kansalaissota dokumentteina 1. Valkoista ja punaista sanankäyttöä v. 1917–1918. Tammi, Helsinki.

Suomen vapaussota vuonna 1918 VI, toim. Kai Donner (1926). Gummerus, Jyväskylä.

Tommila, Päiviö (1989): Suomen historiankirjoitus. Tutkimuksen historia. WSOY, Helsinki.

Turunen, Mirja (2005): Veripellot. Sisällissodan surmatyöt Pohjois-Kymenlaaksossa. Ateena, Jyväskylä.

Westerlund, Lars (1993): Massakern i Jakobstad. Klubbliv, jägarprotest, privatjustis. Folkkontraktet. Helsingfors

Westerlund, Lars (2004a) toim.: Venäläissurmat Suomessa. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja, Helsinki. http://vnk.fi/documents/10616/622938/J0104_Ven%C3%A4l%C3%A4issurmat%20Suomessa%201914%E2%80%9322.pdf/2415ed54-b624-4a33-a3ce-300190a58cc8.

Westerlund, Lars (2004b): Kokkolan kahakka ja suojeluskunnan mitätöimä evakuoimissopimus. Teoksessa Venäläissurmat Suomessa 1914–1922, osa 2.1. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja, Helsinki.