Suomen putoamis- ja kaatumisverbit leksikaalisen typologian näkökulmasta

Authors

• Johanna Viimaranta

DOI:

https://doi.org/10.61197/fjl.113910

Keywords:

leksikaalinen typologia, liikeverbit, suomi, kielten vertailu, semantiikka, Moskovan semanttinen koulukunta, synonymia

Abstract

Artikkeli käsittelee suomen kielen ylhäältä alaspäin suuntautuvan liikkeen verbejä, joista keskeisimmät ovat pudota, tippua, kaatua ja romahtaa. Suomen 34 verbilekseemin käyttömahdollisuuksia tarkastellaan 42 eri kielen aineistoja käsitelleen tutkimushankkeen tulosten pohjalta. Hankkeen tulosten mukaan liikkeeseen ylhäältä alaspäin kuuluu neljä erityyppistä kehystä eli yleistettyä tilannetta. Ensimmäinen kehys on putoaminen korkeammalta tasolta alemmalle, toinen vertikaalisen orientaation menettäminen eli kaatuminen, kolmas jossain kiinni tai johonkin yhteydessä olevan olion irtoaminen ja putoaminen ja neljäs luhistuminen (romahtaminen alas alkuperäisen rakenteen menettäen). Tutkituissa kielissä näitä neljää peruskehystä voidaan kuvata 1–4 eri merkitykseltään laajalla verbillä ja lukuisilla muilla suppeamman semantiikan verbeillä.
Suomesta ei löydy verbilekseemiä, jolla voisi kuvata kaikkia näitä neljää peruskehystä, vaan siinä erotetaan toisistaan toisaalta horisontaalinen liike alaspäin ja vertikaalisen orientaation menettäminen (pudota/tippua vs. kaatua). Myös rakenteen menettämiseen luhistumalla liittyvät tilanteet vaativat omat lekseeminsä (mm. romahtaa, luhistua, sortua).
Suomessa, kuten monissa muissakin kielissä putoava tarkoite vaikuttaa verbin valintaan: sateen ja aineiden sekä samankaltaisista pienistä osasista koostuvien tarkoitteiden kuten lehtien tai neulasten putoamisesta käytetään erityisiä lekseemejä. Suomessa voi kuitenkin käyttää samoja verbejä elollisista ja elottomista olioista. Alaspäin suuntautuvat liikkeen lähtöpiste ei ole suomessa keskeinen verbilekseemin valinnan kannalta, mutta sen sijaan putoamistapaa, päätepistettä ja etenkin kontaktin tapaa päätepisteessä voi tarkentaa verbin valinnalla.