Kun kukkahattutäti onkin setä – miesainokainen sosiaalityössä

Authors

• Janne Alanko YTM, Sosiaalityöntekijä, Espoon kaupunki
• Tarja Orjasniemi Yliopistonlehtori, Lapin yliopisto

DOI: https://doi.org/10.30668/janus.60759

Abstract

Sosiaalityö mielletään naisvaltaiseksi alaksi ja ammatiksi, jonka käytännöt ja arvot kytkeytyvät länsimaisissa kulttuureissa feminiinisinä pidettyihin ominaisuuksiin. Sukupuolta sosiaalityössä ja sosiaalityön maskuliinisuutta on tutkittu vielä vähän. Tämä tutkimus tuottaa tietoa sosiaalityön vähemmistöstä, miessosiaalityöntekijöistä, jotka hyvin usein edelleen ovat työyhteisöjensä ainokaisia. Aineisto koostuu viiden sosiaalityöntekijämiehen haastattelusta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kriittisen miestutkimuksen, sosiaalityön tutkimuksen, työmarkkinatutkimuksen ja sukupuolirooleja käsittelevän kirjallisuuden varaan. Mielenkiinnon kohteena ovat miessosiaalityöntekijöiden kokemukset ainokaisuudesta työyhteisössä ja sosiaalityön käytännöissä. Ainokaisasemaan liittyi sekä hyötyä että haittaa niin työyhteisössä kuin asiakastyöskentelyssä. Miehet kokivat, että heille lankeaa helposti sukupuolen takia asiantuntijan rooli ja sukupuoli itsessään tuottaa pätevyyttä ja uskottavuutta työntekijänä. Maskuliinisuuteen liitettyihin odotuksiin vastaaminen ei ole kuitenkaan yksiselitteinen asia. Miehille ohjautuu naistyöntekijöitä herkemmin haastavia asiakastapauksia. Suhteessa asiakkaisiin haastateltavat toivat esiin tarpeen olla tietoinen omasta sukupuolestaan ja sen vaikutuksista asiakastilanteissa.