Varhaiserityisopettajien ajatuksia työhön kohdistuneista muutoksista

Kirjoittajat

  • Elina Viljamaa Oulun yliopisto, Finland
  • Marjatta Takala Oulun yliopisto, Finland

Avainsanat:

inclusion in early childhood education, inkluusio, changes in early childhood special education, muutos, teachers of early childhood special education, varhaiserityisopettaja, varhaiskasvatus

Abstrakti

Tutkimuksessa selvitettiin yhden kunnan varhaiserityisopettajien ajatuksia heidän työhönsä kohdistuneista muutoksista. Kyseisessä kunnassa lakkautettiin päiväkodeissa aiemmin toimineet erityisryhmät ja integroidut erityisryhmät ja kaikki lapset siirtyivät yhteisiin ryhmiin. Varhaiserityisopettajien työnkuva yhdenmukaistui konsultoivaksi, useamman päiväkodin ja ryhmän yhteiseksi opettajaksi. Varhaiserityisopettajien ajatuksia muutoksesta koottiin elektronisella kyselyllä. Sama kysely toistettiin kolmen vuoden aikana kolme kertaa. Vastauksia tulkittiin muutokseen ja kerronnallisuuteen liittyvien teorioiden kautta (Bruner 1986; Fullan 2001). Vastauksissaan varhaiserityisopettajat pohtivat tehtyjä ja meneillään olevia muutoksia ja ehdottivat ratkaisuja ongelmallisiksi kokemiinsa asioihin. Vastaajat kertoivat itsensä ja oman työnsä muutoksen kohteeksi eivätkä asemoituneet muutosprosessissa sen aktiivisiksi toteuttajiksi. He kuvasivat tapahtuneita muutoksia prosessina, jota he tarkastelivat sekä ulkoapäin, että omana sisäisenä muutosprosessinaan. Varhaiserityisopettajat yhdistivät muutokset inkluusioon ja inklusiiviseen kasvatukseen. Inkluusion he ymmärsivät lähinnä tukea tarvitsevien lasten oikeutena olla samoissa ryhmissä muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatusta he halusivat kehittää
maltillisesti ja joustavia malleja etsien.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2017-12-30