Pedagogiikkaa poikkeusaikana – päiväkotien varhaiskasvatushenkilöstön kokemuksia pedagogiikan toteuttamisesta COVID-19-pandemian aikana
Avainsanat:
COVID-19-pandemia, varhaiskasvatus, pedagogiikkaAbstrakti
Keväällä 2020 COVID-19-pandemian aiheuttama poikkeustila loi uudenlaiset olosuhteet myös varhaiskasvatustyölle. Tässä tutkimuksessa selvitetään päiväkotien varhaiskasvatushenkilöstön kokemuksia pedagogiikan toteuttamisesta poikkeusaikana. Aineistona tutkimuksessa ovat varhaiskasvatushenkilöstön kirjoittamat päiväkirjat (n = 14), joissa he kuvaavat omaa ja tiimin toimintaa poikkeusaikana. Tulosten mukaan poikkeusajalle muodostuneet olosuhteet toivat pedagogiikan toteuttamiselle sekä mahdollisuuksia että esteitä ja ohjasivat kehittämään pedagogiikan toteuttamista tilanteeseen sopivaksi. Poikkeusaikana havaittiin neljä kronologista vaihetta, joissa mahdollisuudet, esteet ja pedagogiikan kehittäminen näyttäytyivät hieman eri tavoin. Tulosten mukaan selkeät toimintamallit ja tavoitteet, henkilöstön vuorovaikutuksen ylläpitäminen sekä varhaiskasvatushenkilöstön eriytyvän osaamisen hyödyntäminen edistävät laadukkaan varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan toteuttamista myös poikkeusaikoina.Tiedostolataukset
Julkaistu
2021-12-21
Numero
Osasto
Vertaisarvioidut artikkelit
Lisenssi
Copyright (c) 2021 Authors & Suomen Varhaiskasvatus ry. – Association for Finnish Early Childhood Education
Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.