Valvonta ja teknologia

Tapaus Venäjä

Författare

  • Outi Helin Helsingin yliopisto
  • Katri Pynnöniemi Helsingin yliopisto & Maanpuolustuskorkeakoulu

Nyckelord:

autoritaariset hallinnot, teknologia, valvonta, Venäjä

Abstract

Koronapandemian myötä eri maissa on otettu käyttöön kansalaisten normaalia elämää rajoittavia määräyksiä pandemian leviämisen ehkäisemiseksi. Liikkumisrajoitusten valvonnassa on hyödynnetty erilaisia teknologiasovelluksia, kuten QR-kulkulupia sekä puhelintietoihin ja sijaintiin perustuvaa seurantaa. Demokraattiset ja autoritaariset maat kuitenkin eroavat siinä, missä tarkoituksessa erilaisia valvontateknologioita käytetään. Tässä artikkelissa luomme katsauksen viimeaikaiseen tutkimukseen koskien uusien teknologioiden vaikutuksia autoritaaristen maiden resilienssiin. Aikaisempi tutkimus on pyrkinyt mallintamaan erilaisia vaikutuspolkuja, ja siitä käy myös ilmi autoritaaristen maiden pyrkimys toteuttaa ennakoivaa verkkovalvontaa. Artikkelin lopuksi käsittelemme muutamia politiikkaohjelmia, joiden puitteissa Venäjä kehittää muun muassa verkkovalvontaa.

##submission.downloads##

Publicerad

2022-04-06

Nummer

Sektion

Katsausartikkelit