Ukrainan sota

Dialogi historian kontrafaktuaaleista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista

Författare

  • Tuomas Forsberg Helsingin yliopisto
  • Heikki Patomäki Helsingin yliopisto

Abstract

Olisiko Ukrainan sota ollut vältettävissä? Arvioimme vuoropuheluna keskeisiä historian solmukohtia kontrafaktuaalien ja kontrastiivisen selittämisen näkökulmasta. Aloitamme 1990-luvusta, jolloin monet sotaan johtaneet tekijät saivat alkunsa koskien esimerkiksi Venäjän talouskehitystä ja Euroopan turvallisuusjärjestelyjä. 2000-luvun kehityksessä tarkastelemme etenkin Irakin sotaa, värivallankumouksia ja Naton vuoden 2008 julistusta siitä, että Georgia ja Ukraina tulevat vielä liittymään Natoon. 2010-luvun osalta keskitymme vuosien 2013–2014 Ukrainan kriisin, Krimin valtaukseen ja tuolloin alkaneeseen Itä-Ukrainan sotaan todeten, että nykyinen sota on jatkumoa tälle kriisille – lopuksi pohdimme vielä tulevaisuuden vaihtoehtoja. Olemme aika lailla yhtä mieltä siitä, että Naton julistus vuonna 2008 Georgian ja Ukrainan Nato-jäsenyydestä oli turha provokaatio ja että Minskin sopimuksen toimeenpano olisi estänyt nykyisen kaltaisen sodan, mutta muuten näkemyksemme toisin toimimisen mahdollisuuksista etenkin lännen politiikan osalta eroavat: Tuomas Forsberg (jatkossa TF) pitää mahdollisuuksia pienempinä ja Heikki Patomäki (HP) suurempina. Dia­logissa esiin nousevat erot eivät riipu vain evidenssistä vaan erilaisista tavoista asettaa kysymyksille kontrasteja sekä toisistaan poikkeavista teoreettisista sitoumuksista, jotka koskevat esimerkiksi valtioiden luonnetta tai poliittista taloutta.

##submission.downloads##

Publicerad

2022-04-06

Nummer

Sektion

Keskustelua