Mitä Johannes Damaskolaisen "Ismaelilaisten harhaoppi" kertoo islamista?

Kirjoittajat

• Teuvo Laitila

Avainsanat:

Johannes Damaskolainen, islam, Ismaelilaisten harhaoppi

Abstrakti

Johannes Damaskolaisen teoksen Πηγή γνώσεως toinen osa, joka tunnetaan latinankielisellä nimeltään De haeresibus, sisältää 100–103 kuvausta (käsikirjoituksesta riippuen) opetuksista, joita khalkedonilainen kirkko piti harhaoppisina. Viimeisten kuvausten joukossa kokoelmassa on kirjoitus ”Ismaelilaisten harhaopista”. Tutkimuksessa on tähän asti verrattu tätä kirjoitusta sunnalaisen islamin nykymuotoihin ja pyritty selvittämään, mitä Johannes tiesi islamista. Tämäntyyppinen analyysi jättää huomiotta sen, että varhaisen 700-luvun islam ei välttämättä vastaa sen (paljonkin) myöhempiä muotoja. Lähtien liikkeelle oletuksesta, että Johannes puhuu aikansa islamista viitaten tiettyyn, ismaelilaisiksi kutsumaansa (myös hänen terminsä kaikille muslimeille), yhteisöön, luen ”Ismaelilaistent harhaoppia” selvittääkseni, millaisia piirteitä ja näkökulmia islamilaiseen opetukseen ja rituaaleihin Johannes nostaa esiin. Väitän, että ne kertovat islamin ymmärtämisestä paikallisyhteisön tasolla. Käytän De haeresibuksen lähteenä Bonifatius Kotterin kriittistä editiota (Die Schriften des Johannes von Damaskos IV. Liber de haeresibus. Opera polemica, 1981). Johtopäätökseni on, että tietyt islamin opetukset (yksijumaluus ja käsitys Jeesuksesta profeettana, ei Jumalan Poikana) olivat yhtä vallitsevia ismaelilaisten kuin tämän päivän muslimien keskuudessa. Muhammedin (Johanneksen tekstissä Mamed) rooli ja asema sekä ”kirjoitukset” (termiä ”Koraani” ei käytetä) ovat kompleksisempia. Päättelen, että Johanneksen kuvauksen ismaelilaiset rakensivat yhteisöään nojaten vahvasti Muhammedin suulliseen auktoriteettiin, samalla kun kirjoitusten (eli Koraanin) merkitys oli vielämuotoutumassa. Siinä missä aiempi tutkimus kritisoi Johannesta Koraanin epätarkoista lainauksista, oma päätelmäni on, että hän rekonstruoi ”kirjoituksiksi” kutsumansa tekstit eri koraanipohjaisista suullisista perinteistä. Rituaalien osalta Johannes kuvaa pyhiinvaellusta Mekkaan negatiivisessa sävyssä, muttei mainitse lainkaan muita ”uskon pilareita” kuten paastoamista tai rituaalista rukousta. Eräät tutkijat ovat kyseenalaistaneet Johanneksen islamilaisen rituaalisen elämän tuntemisen, mutta nähdäkseni hän ei jättänyt näitä mainitsematta poleemisista syistä, vaan kuvaus saattaa vastata paikallisen ismaelilaisyhteisön todellista tilannetta. Yhteenvetona esitän, että Johanneksen kritiikki ”Ismaelilaisten harhaoppia” kohtaan avaa näköalan tiettyihin varhaisen 700-luvun islamin ominaisuuksiin.

Lähdeviitteet

Abel, Armand 1963. Le chapitre CI du Livre des hérésies de Jean Damascène: son inauthenticité. – Studia Islamica 30. 5–25. https://doi.org/10.2307/1595191.

Awad, Najib George 2018. Umayyad Christianity. John of Damascus as a contextual example of identity formation in early Islam. Piscataway, NJ: Gorgias Press.

Bowsock, G[len] W. 1997. Polytheism and monotheism in Arabia and the three Palestines. – Dumbarton Oaks Papers 51. 1–10.

Brockopp, Jonathan E. 2015. Interpreting material evidence. Religion at the “origins of Islam”. – History of Religions 55 (2). 121–147. https://doi.org/10.1086/683064.

Chrysostomides, Anna 2021. John of Damascus’s theology of icons in the context of eight-century Palestinian iconoclasm. – Dumbarton Oaks Papers 75. 263–296.

Davids, Adelbert & Valkenberg, Pim 2005. John of Damascus: The heresy of the Ishmaelites. – The three rings. Textual studies in the historical trialogue of Judaism, Christianity, and Islam. Ed. by Barbara Roggema, Parcel Poorthuis & Pim Valkenberg. Leuven: Peeters. 71–90.

Eph’al, I[srael] 1976. “Ishmael” and “Arab(s)”. A transformation of ethnological term. – Journal of Near Eastern Studies 35 (4). 225–235.

Ginsburg, Carlo 1996. Johtolankoja. Kirjoituksia mikrohistoriasta ja historiallisesta metodista. Käänt. Aulikki Vuola. Helsinki: Gaudeamus. (Italian- ja englanninkieliset alkuperäisartikkelit ilmestyivät vuosina 1984–1994.)

Hämeen-Anttila, Jaakko 2006. Johdatus Koraaniin. Helsinki: Gaudeamus.

Kontouma, Vassa 2015. John of Damascus (c. 655–c. 745). – Vassa Kountouma, John of Damascus. New studies on his life and work. Farnham: Ashgate, I:1–43.

Koraani 2002. Käänt. Jaakko Hämeen-Anttila. 3. p. Helsinki: Basam Books.

Kotter, Bonifatius 1981. Die Schriften des Johannes von Damaskos IV. Liber de haeresibus. Opera polemica. Berlin: De Gruyter 1981.

Louth, Andrew 2002. St John Damascene. Tradition and originality in Byzantine theology. Oxford: Oxford University Press.

Merrill, John 1951. On the tractate of John of Damascus on Islam. – The Moslem World 41 (2). 88–97.

Pentikäinen, Petra 1988. Uskontojen kohtaaminen 700-luvun Syyriassa. Uskonkäsityksen tulkkina Johannes Damaskolainen. Painamaton uskontotieteen pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

PG = Jacques-Paul Migne (toim.), Patrologia Graeca, 162 osaa. http://www.patristica.net/graeca/.

Rhodes, D. Bryan 2011. John Damascene in context. An examination of “The heresy of the Ishmaelites” with special consideration given to the religious, political, and social contexts during the seventh and eighth century Arab conquest. – St Francis Magazine 7 (2). 96–173.

Sahas, Daniel J. 1972. John of Damascus on Islam. The heresy of the Ishmaelites. Leiden: Brill.

Schadler, Peter 2018. John of Damascus and Islam. Christian heresiology and the intellectual background to earliest Christian-Muslim relations. Leiden: Brill.

Shboul, Ahmad & Walmsey, Alan 1997. Identity and self-image in Syria-Palestine in the transition from Byzantine to early Islamic rule: Arab Christians and Muslims. – Mediterranean Archaeology 11. 255–287.

Smart, Ninian 1983. Worldviews. Crosscultural explorations of human beliefs. New York: Charles Scribner’s sons.

Smith, Jonathan Z. 1982. In comparison magic still dwells. – Jonathan Z. Smith, Imagining religion. From Babylon to Jonestown. Chicago: The University of Chicago Press. 19–35.

Summa, Hilkka 1995. Retoriikka ja argumentaatioanalyysi yhteiskuntatutkimuksessa. – Laadullisen tutkimuksen risteysasemalla. Toim. Jaakko Leskinen. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus, 67–89.

Thomas, David 2006. Christian theologians and new questions. – The encounter of Eastern Christianity with early Islam. Ed. by Emmanouela Grypeou, Mark Swanson & David Thomas. Leiden: Brill, 257–276.

Whealey, Alice 2013. Muslim motives for conquering the Byzantine Empire 634–720. The evidence from Eastern Christian sources. – Russian History 40 (1). 9–26. https://doi.org/10.1163/18763316-04001002.