Seitsemän veljeksen sanastollinen anti suomen nykyisessä yleiskielessä

Abstrakti

Abstrakti: Seitsemän veljeksen sanastollinen anti suomen nykyisessä yleiskielessä

Aleksis Kiven sanaston tunnetuin tutkija Eemil Arvi Saarimaa kirjoitti koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tueksi useina laitoksina ilmestyneen kirjasen Selityksiä Aleksis Kiven teoksiin, jonka ensimmäisessä versiossa keskityttiin Seitsemään veljekseen ja Nummisuutareihin. Pitkän opettajanuransa aikana Saarimaa laati useita erillistutkimuksia Kiven sanaston erityispiirteistä ja taustoista sekä kokosi Kiven tuotannosta täydellisyyttä tavoittelevaa sanakirjaa, joka kuitenkaan ei lopullisesti valmistunut.

Pohtiessaan Kiven kielen merkitystä suomen kirjakielen kehityksen kannalta Saarimaa tuli siihen tulokseen, että vaikka Kiven sanastossa oli paljon uutta ja arvokasta, sen vaikutusta ei muussa kirjakielessä juuri voinut huomata. Ainoa Kiven yleiskieleen tuoma sana oli Saarimaan mukaan adverbi hieman. Saarimaa arveli tämän johtuvan Kiven sanaston omaleimaisuudesta. Samojen sanauutuuksien käyttö olisi muista kirjoittajista tuntunut Kiven plagioinnilta.

Aikalaisten suhtautuminen Kiven sanaston erikoispiirteisiin tulee näkyvimmin ilmi suorasukaisista, tulikivenkatkuisista arvosteluista, mutta yleiskielen myöhemmän kehityksen kannalta myös välttelyllä on ollut merkittävä rooli. Ensimmäinen ratkaiseva väistöliike oli Kiven sanaston täydellinen sivuuttaminen Elias Lönnrotin suuressa suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa ja sen lisävihossa. Myös Nykysuomen sanakirjaa suunniteltaessa Kiven teokset mainittiin esimerkkinä kirjallisesta aineistosta, johon oli suhtauduttava kriittisesti.

Kaikesta huolimatta Kivi onnistui kotiuttamaan kirjakieleen muitakin sanoja kuin Saarimaan mainitseman adverbin hieman. Artikkelissa esitellään sen lisäksi 25 muuta sanaa, joiden ensimmäinen kirjakielinen käyttäjä oli Aleksis Kivi ja jotka mainitaan nykysuomen keskeistä sanastoa kuvaavassa ja normittavassa Kielitoimiston sanakirjassa, esimerkiksi kaahata, mojova, salskea, tönö ja uumoilla.

Kiven käyttämät uudissanat eivät ole hänen itsensä muodostamia, vaan ne ovat yleensä laajalevikkisiä murresanoja, jotka Kivi on hyväksynyt omien teostensa aineksiksi. Muutamissa tapauksissa hän on itse hieman parannellut sanaa, esimerkiksi Nurmijärven liahaparta tai liahuparta on muuttunut liuhuparraksi ja verbi ähertää äheltämiseksi.

Käsillä olevasta tutkimuksesta käy konkreettisesti ilmi, että Kiven vaikutus suomen yleiskirjakielen kehitykseen on päässyt varsinaisesti alkamaan vasta kauan kirjailijan kuoleman jälkeen. Osa Kiven teoksista vaikuttaa jatkuvasti. Etenkin Nummisuutareilla ja Seitsemän veljeksen näyttämösovituksilla on ollut on edelleen aivan poikkeuksellinen kestosuosikin asema suomalaisen draaman alalla.

Saarimaan havaintojen niukkuutta selittää osittain se, että raja yleiskirjakielen ja arkisen puhekielen välillä kulkee nykyään eri kohdassa kuin 1900-luvun alkupuolella. Toisaalta nykyään on mahdollista tutkia suuria aineistoja olennaisesti kattavammin ja nopeammin kuin Kiven ja Saarimaan aikoina ja osoittaa luotettavammin, mikä on missäkin vaiheessa vanhaa ja mikä uutta.