Antiikin tekstien varhaisten suomennosten kontekstipiirteitä

Abstrakti

Kreikan- ja latinankielisen kirjallisuuden suomentamisen varhaisvaiheet asettuvat pääosin samaan aikakauteen kuin muunkin kaunokirjallisen suomennostoiminnan alku, 1800-luvun alkupuolelle. Suomentaminen oli aluksi hajanaista kahdellakin tapaa. Suomennosten julkaisukonteksteja oli useita erityyppisiä (sanomalehdet, kokoomateokset, akateemiset opinnäytteet) ja toisekseen, kaikki suomennokset tässä alkuvaiheessa olivat osasuomennoksia; kokonaisia teoksia ei vielä suomen kielelle käännetty. Toisaalta suomennokset tehtiin suoraan alkukielistä, ja tässä näkyykin klassisen sivistyksen arvostus: latinaa ja kreikkaa osattiin toisin kuin monia uusia kieliä; esimerkiksi englannista ja ranskasta suomennokset tehtiin 1800-luvun alkupuolella välikielten – yleensä ruotsin ja joskus myös saksan – kautta. Malleja kääntämiseen ja erityisesti teosvalintoihin kyllä saatettiin ottaa Ruotsista

Suomennosten tavoitteina oli kehittää suomen kieltä antiikin kirjallisuuden erityistarpeisiin – erityisesti alkuperäisiin runomittoihin – ja myös tuottaa suomenkielistä lukemistoa. Niitä saatettiin käyttää myös keskustelupuheenvuoroina kielikysymyksessä. Varhaisvaiheissa aktiiviset antiikin kielistä (pääasiassa kreikasta) suomentajat olivat tyypillisesti muutenkin aktiivisia suomen kielen asiamiehiä, kuten K. A. Gottlund, W. S. Schildt, A. W. Ingman ja Elias Lönnrot. Antiikin kirjallisuuden arvostus oli yleiseurooppalaista perua, ja suomentaminen oli siksikin luontevaa ja perusteltua; samalla se toi arvovaltaa suomen kielen käytölle, kun suomennokset nähtiin sivistyksen merkkinä. Suomennetun kirjallisuuden määrä ei kuitenkaan koskaan noussut suureksi; käsittelemällämme ajanjaksolla suomenkielinen lukijakunta oli vielä pieni ja kirjallisuuden painatus ja jakelukin hakivat väyliään. Kiinnostavaa antiikin teosten suomennoksissa on myös vastaanotto. Ajoittain kärkkääksikin yltynyt kiistely sanomalehdissä kertoo varsin erilaisista kielikäsityksistä ja osittain myös arvostuksista: mikä sopii suomalaisille, mikä ei.