Passiivilauseiden merkitys ja käyttö yhdellä ilomantsilaispuhujalla

Abstrakti

Tutkimus käsittelee yksipersoonaisen passiivin eli verbin TA-muodon merkitystä ja käyttöä karjalassa ja suomessa. Vaikka karjala muistuttaa läheisesti etenkin suomen itämurteita, passiivin käytössä on kielimuotojen välillä myös eroja. Yhteistä karjalalle ja suomelle on, että passiivilauseella voidaan ilmaista toimintaa tai tapahtumaa, jonka tekijäjoukoksi tulkitaan vain väljästi esimerkiksi tietyssä ajassa tai paikassa olevat ihmiset (ennen vanhas nenga sanottih ’ennen vanhaan niin sanottiin’). Tällaisen referenssiltään impersonaalisen – eli R-impersonaalisen – käytön lisäksi passiivi on karjalassa ensisijainen monikon 3. persoonan muoto, sillä karjalassa ei tunneta suomen -vAt-muodon vastinetta (hyö tuldih ’he tulivat’). Suomessa passiivia käytetään puolestaan laajalti monikon 1. persoonan muotona (myö tukistettiin).

Tutkimuksessa selvitetään, miten TA-lauseiden käyttöala varioi yhden karjalan ja suomen rajamurrealueelta kotoisin olevan ilomantsilaispuhujan puheessa ja minkälaiset kieliopilliset, semanttiset ja kontekstuaaliset tekijät passiivilauseiden viittausalaan vaikuttavat. Kyseinen puhuja eli vuoteen 1939 asti Ilomantsin itäosissa Liusvaarassa, jossa puhuttiin sekä varsinaiskarjalan etelämurretta että Pohjois-Karjalan savolaismurteita. Sotien jälkeen puhuja muutti Ilomantsin länsiosiin, ja hänen 1960- ja 70-luvuilla äänitetyssä puheessaan yhdistyykin sekä karjalan että suomen piirteitä. Lähestymistavaltaan artikkeli edustaa funktionaalista ja aineistolähtöistä murresyntaksin tutkimusta. Tutkimusaineisto käsittää 1593 TA-lausetta esiintymiskonteksteineen, jotka on kerätty Raja-Karjalan kielikorpuksesta. Korpus sisältää kyseiseltä puhujalta reilut 7 tuntia litteroitua murrehaastattelupuhetta, joka on käyty kokonaisuudessaan läpi tätä tutkimusta varten.

Tulokset osoittavat, että ilomantsilaispuhuja käyttää TA-lauseita sekä viittausalaltaan neutraalisti habituaalisissa tavankuvauksissa että viittausalaltaan puhujainklusiivisesti tai puhujaeksklusiivisesti ainutkertaisten tapahtumien kuvauksissa. Puhujainklusiiviset ja puhujaeksklusiiviset TA-lauseet voivat joko sisältää tai olla sisältämättä subjekti-NP:n. Subjektittoman TA-lauseen viittausalan tulkintaan vaikuttavat yhtäältä kieliopilliset ja leksikaaliset vihjeet (mm. lauseen aikamuoto, ilmisubjektillisuus, verbialkuisuus ja puiteadverbiaalit), toisaalta laajempi puhetilanteen tulkintakehys, joka ohjaa tarkastelemaan viittaussuhteita osana haastattelutilanteen puheenaiheelle ja kerronnan yleisyyden tasolle asettamia odotuksia.

TA-lauseen ydinmerkitykseksi hahmottuu analyysin perusteella monikollisen ihmisjoukon implikoiminen, mutta tarkemmin tämän joukon merkitys rakentuu vasta käyttökontekstissa. TA-muoto ei sisällä mitään sellaista kieliopillista merkkiä, joka sitoisi sen lähtökohtaisesti puhujaan, kuulijaan tai kolmanteen osapuoleen. TA-muoto onkin ilomantsilaispuhujalla eräänlainen yleismonikkomuoto, joka taipuu tarvittaessa hyvin erilaisiin käyttöihin. TA-muodon implikoima monikollisuus mahdollistaa myös haastattelupuheen lukuisat epämääräiset viittaukset sumearajaisiin toimijoihin ainutkertaisten tapahtumien kuvauksissa. Tällaisissa kuvauksissa puheena olevan joukon tarkka kokoonpano jää kuulijalle siinä määrin epäselväksi, ettei hän voi esimerkiksi luetella, keitä kaikkia joukkoon kuuluu. Haastattelutilanteen kannalta tällaiset viittaukset ovat kuitenkin riittävän selviä ja kertovat yleensä ainakin sen, lukeutuuko puhuja itse viittauksen alaan vai ei. Aina tosin tämäkään ei ole kontekstissa relevanttia.