Umpikauden karkearehun vaikutus poikimahalvausriskiin
Avainsanat:
poikimahalvaus, umpikauden ruokinta, DCAD-arvoAbstrakti
Poikimahalvaus on yksi yleisimmistä lypsylehmien sairauksista Suomessa. Poikimahalvaukseen sairastuu noin 5% lypsylehmistä ja poikimisen jälkeen subkliinisesta hypokalsemiasta eli piilevästä poikimahalvauksesta kärsii jopa puolet useamman kerran poikineista lehmistä. Piilevä poikimahalvaus ei aiheuta selviä halvausoireita, mutta heikentää lehmän yleiskuntoa ja lisää alttiutta useille sairauksille. Poikimahalvausriskiin vaikuttaa lehmän umpikauden ruokinta. Suomalaiset nurmisäilörehut eivät useinkaan ole kivennäskoostumukseltaan hyviä rehuja ummessa oleville lehmille. Poikimahalvausriskiin vaikuttava kationi-anionitasapaino eli DCAD-arvo (DCAD=(K++ Na+)–(Cl- + S2-)) on nurmisäilörehuun perustuvissa umpikauden dieeteissä tyypillisesti 200–300 mEq kg-1 ka, kun tavoitearvo olisi –50 mEq kg-1 ka. Potentiaalinen karkearehuvaihtoehto nurmisäilörehun tilalle on kokoviljasäilörehu. Kokoviljasäilörehussa kalsium- ja kaliumpitoisuudet sekä DCAD-arvo ovat tyypillisesti nurmisäilörehua matalammat.
Luke Maaningalla tehtiin lypsylehmien ruokintakoe, jonka tarkoituksena oli selvittää voidaanko poikimahalvausriskiä pienentää käyttämällä umpikauden ruokinnassa perinteisen nurmisäilörehun sijaan kokoviljasäilörehua. Nurmiruokinta koostui toisen sadon timotei-nurminatasäilörehusta (D-arvo 659 g kg-1 ka). Kokoviljaruokinnassa oli vehnäkokoviljasäilörehua (D-avo 600 g kg-1 ka), jota matalan raakavalkuaispi-toisuuden takia täydennettiin rypsillä. Lisäksi ruokinnat sisälsivät saman määrän umpikauden kivennäistä. Nurmiruokinnalla dieetin DCAD-arvo oli 357 mEq kg-1 ka, kokoviljaruokinnalla 132 mEq kg-1 ka. Kokeessa oli mukana 54 holstein- ja ayshirerotuista lehmää ja hiehoa. Lehmät siirtyivät koeruokinnoille heti umpeen laitettaessa. Hiehot olivat koeruokinnoilla kaksi viimeistä tiineyskuukautta. Ruokinta oli rajoitettu, niin että eläinten energian saanti oli noin 90 MJ pv-1. Kaikki koe-eläimet tunnutettiin samalla tavalla. Veren kalsiumpitoisuuden määrittämistä varten verinäytteet otettiin kaksi viikkoa ennen odotettua poikimista sekä 10-24 tuntia poikimisen jälkeen.
Kaikkien koe-eläinten veren kalsiumpitoisuus oli normaalilla tasolla (2.1–2.5 mmol l-1) ennen poikimista otetuissa näytteissä. Poikimisen jälkeen kalsiumpitoisuudet laskivat. Piilevä poikimahalvaus (Ca 1.4–2.0 mmol l-1) oli 15 lehmällä. Yhdellä lehmällä veren kalsiumpitoisuus oli alle kliinisen poikimahalvauksen raja-arvon (<1.4 mmol l-1). Poikimisen jälkeiseen veren kalsiumpitoisuuteen vaikutti odotetusti lehmän poikimakerta, sillä useamman kerran poikineiden kalsiumpitoisuus oli merkittävästi ensikoita matalampi. Umpikauden ruokinnalla ei ollut vaikutusta veren kalsiumpitoisuuteen eikä alkulypsykauden tuotokseen. Poikimisen jälkeistä veren kalsiumpitoisuuden laskua selitti parhaiten alkulypsykauden tuotos; kun ensimmäisen viikon keskimääräinen päivätuotos nousi yhden kilon, niin kalsiumpitoisuus laski 0.02 mmol l-1.
Tämän tutkimuksen perusteella kokoviljasäilörehu soveltuu umpikauden ruokintaan, mutta se ei pienennä poikimahalvausriskiä tyypilliseen nurmisäilörehuun verrattuna.
