Puhdas sinimailaskasvusto tulee niittää ajoissa

  • Kirsi Mäkiniemi Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat ja biotuotanto/Tuotantojärjestelmät, Alapääntie 104,61400 YLISTARO
  • Jussi Javanainen Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK), Elintarvike ja maatalous, Ilmajoentie 525, 60800 ILMAJOKI
  • Heidi Lappalainen Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK), Elintarvike ja maatalous, Ilmajoentie 525, 60800 ILMAJOKI
  • Markku Niskanen Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat ja biotuotanto/Tuotantojärjestelmät, Alapääntie 104,61400 YLISTARO
  • Mervi Seppänen Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos, Latokartanonkaari 5, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO
Avainsanat: sinimailanen, kasvuston kehitys, LAI, niittoaika, rehuarvot, D-arvo

Abstrakti

Kiinnostus sinimailasen viljelyyn on lisääntynyt Suomessa, vaikka mailaset ovat suhteellisen vaativia kasveja. Useimmissa tapauksissa sinimailanen on mukana heinäpitoisissa tai -valtaisissa seoksissa ja puhtaat sinimailaskasvustot ovat harvinaisempia. Puhtaiden sinimailaskasvustojen niittorytmille ei ole varsinaisia kotimaisia viljelijäohjeita, ja usein niihin sovelletaan ulkomaisia ohjeita. Suomessa virallisten lajikekokeiden ohjeet on mukailtu ulkomaisista ohjeista: ensimmäinen niitto tehdään kukinnan alkaessa ja toinen niitto elokuun puolivälissä tai viimeistään elo-syyskuun vaihteessa, eikä kolmatta niittoa suoriteta ollenkaan. Viljelijäohjeissa sinimailasseosten korjuukerroiksi ohjeistetaan kuitenkin jopa 3 – 4 niittokertaa Pohjois-Suomessakin. Luonnonvarakeskus Ylistarossa on selvitetään vuosina 2015 - 2016 viiden sinimailaslajikkeiden (Alexis, Artemis, Lavo, Live ja Nexus) kehitysrytmiä, sadontuottoa ja rehulaatua kolmen niiton strategiassa. Tässä artikkelissa selvitetään ensimmäisen vuoden tulokset. Lehtialaindeksin (LAI) kehittymisessä ei ollut lajikkeiden välisiä merkittäviä eroja muutamaa toisen sadon ajankohtaa lukuun ottamatta, mutta satojen LAI-maksimit saavutettiin jo ennen kukinnan alkua, toisessa sadossa jopa kaksi viikkoa ennen kukinnan alkua. LAI-arvot olivat hieman korkeammat toisessa sadossa kuin ensimmäisessä sadossa, mutta niiden saavuttamiseen vaadittiin korkeampi tehoisa lämpösumma (180 ºCvrk ensimmäisessä sadossa, 350 ºCvrk toisessa sadossa). Lajikkeiden välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja kahden ensimmäisen niiton satomäärissä, kolmannessa niitossa satotasoerot olivat selviä. Ensimmäisen niiton satotaso oli keskimäärin 3400 kg ka/ha, toisen 3910 kg ka/ha ja kolmannen 1940 kg ka/ha eli vuoden keskimääräinen satotaso oli 9250 kg ka/ha. Ensimmäisessä niitossa D-arvot (keskimäärin 666 g/kg ka) olivat hieman nurmiheinille asetetun tavoitetason (noin 680 – 700 g/kg ka) alapuolella. Raakavalkuaispitoisuudet olivat keskimäärin lähes 200 g/kg ka ja iNDF-pitoisuudet lähes 120 g/kg ka. Lajikkeiden rehuarvot eivät eronneet toisistaan. Toisessa sadossa D-arvot olivat erittäin matalia (keskimäärin 592 g/kg ka) kaikilla lajikkeilla, vaikka niitto tehtiin aivan kukinnan alkuvaiheessa suosituksen mukaisesti. Sekä iNDF-pitoisuudet että raakavalkuaispitoisuudet olivat toisessa sadossa erityisen korkeita (raakavalkuainen noin 190 g/kg ka ja iNDF 180 g/kg ka). Kolmannen sadon D-arvo oli matalahko (keskimäärin 633 g/kg ka) ja iNDF-pitoisuus korkeahko (145 g/kg ka), valkuaispitoisuudet korkeita (lähes 260 g/kg ka). Sinimailasten sokeripitoisuudet olivat heinäkasveihin verrattuna matalia, erityisesti kolmannessa niitossa. Sadon iNDF-pitoisuuden ja D-arvon välillä havaittiin lähes täydellinen negatiivinen korrelaatio. Puhtaan sinimailaskasvuston ensimmäinen niitto olisi tämän kokeen tulosten perusteella järkevää tehdä viimeistään nuppuvaiheen lopulla. Rehuarvotulokset erityisesti toisesta niitosta viittaavat siihen, että puhdas sinimailaskasvusto menettää sulavuutensa nopeasti jälkikasvussa ja korjuu olisi tehtävä huomattavasti aikaisemmalla kehitysasteella, vaikkakin tuloksiin liittyy epävarmuutta nimenomaan sinimailaselle tehtyjen NIR-kalibraatioiden puuttumisen takia. Niiton aikaistamista tukevat havainnot siitä, että LAI-maksimit saavutettiin toisessa sadossa jo pari viikkoa ennen niittoa suosituskehitysasteella. Tämän kokeen tulosten perusteella Suomen oloissa optimi voisi olla 5-6 viikkoa ensimmäisen niiton jälkeen. D-arvon ja kuitupitoisuuden kehityksen ennustajina saattavat toimia kasvuston korkeus ja kehitysaste

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit
Julkaistu
tammi 31, 2016