Seitsemän lihavaa vuotta – vieläkö nurmen fosforilannoituksesta voidaan tinkiä?

Kirjoittajat

• Arja Mustonen Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos
• Perttu Virkajärvi MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31 A, 71750 Maaninka
• Maarit Hyrkäs MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31 A, 71750 Maaninka
• Raija Suomela MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki
• Raimo Kauppila Yara Suomi Oy

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.75375

Avainsanat:

nurmi, fosfori, lannoitus, lietelanta, sato, pitoisuus, ravinteiden otto, ravinnetase

Abstrakti

Suomen maatalouden ympäristötukijärjestelmään on sitoutunut 90 % viljelijöistä ja siihen kuuluu 95 % peltoalasta. Järjestelmän yhtenä tavoitteena on vähentää maatalouden ravinnekuormitusta vesistöihin rajoittamalla peltoviljelyssä käytettävän fosforin (P) määrää. Ympäristötuen sallimia fosforilannoitusmääriä ja -tapoja tutkittiin nurmella kahdella koepaikalla vuosina 2003–2011. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää fosforin varastolannoituksen, vuosilannoituksen ja karjanlannan käytön vaikutukset viljelymaan fosforivaroihin sekä nurmisatoon. Aikaisemmissa tutkimuksissa on vesiliukoista fosforia (P_^H2^O) todettu huuhtoutuvan nurmilta enemmän kuin viljoilta, eikä varastoon annettu fosfori ole riittänyt koko nurmikierron ajaksi.
Kokeessa oli seitsemän lannoitusta, joissa fosfori annettiin kahdessa peräkkäisessä nurmikierrossa varastolannoituksena tai vuosilannoituksena. Varastolannoitus annettiin joko nopea- tai hidasliukoisena mineraalilannoitteena. Vuosilannoitus pintaan annettiin mineraalilannoitteena tai joko mineraalilannoitteena ja seuraavassa nurmikierrossa lietelantana. Naudanlietteenä annettavaa fosforia käytettiin kolmella koejäsenellä. Kontrollina käytettiin fosforitonta lannoitusta. Kokeessa oli seitsemän nurmivuotta ja kaksi kokoviljavuotta. Koe toteutettiin lohkoittain satunnaistettuna kokeena.
Annettu fosfori ei millään lannoituksella lisännyt nurmisatoa fosforittomaan lannoitukseen verrattuna, mutta annettu fosfori näkyi korkeampina 1. sadon fosforipitoisuuksina viimeisinä koevuosina. Kuivina vuosina sadon fosforipitoisuus oli alhainen lannoituksesta riippumatta. Pelkästään lietelantaa toiselle sadolle saaneen koejäsenen kokonaissato jäi muita alhaisemmaksi, mutta vastaavasti fosforipitoisuus oli muita korkeampi. Lietelantamäärä mitoitettiin tässä fosforitarpeen mukaan, eikä liukoisen typen vajausta korjattu väkilannoitteena. Tämä johti selviin satomenetyksiin. Yleisesti korkeiden satojen ottama fosforimäärä oli kaikilla lannoituksilla selvästi suurempi kuin annettu. Alijäämäiset fosforitaseet johtivat kyntökerroksen fosforipitoisuuden laskuun, ja lasku oli selvempää Maaningalla kuin Ruukissa. Pintamaan fosforipitoisuus maassa vaihteli selvästi enemmän kuin kyntökerroksessa sekä vuosien että lannoitustapojen välillä. Tulokset osoittivat, että fosforin huuhtoutumisriskiä on kyetty vähentämään ympäristötuen mukaisilla lannoitussuosituksilla, sillä toisin kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, pintamaan fosfori ei millään lannoituksella jäänyt lähtötasoa korkeammaksi. Maltillinen nautakarjan lietteen käyttö nurmiviljelyssä ei näytä olevan varsinainen ongelma fosforin rikastumisen kannalta. Riittävä typpitäydennys lietelannan kanssa ja lietteen sijoittaminen peltoon voisivat lisätä sadon mukana poistuvan fosforin määrää ja tunnetusti lietteen sijoittaminen vähentää pintamaahan kertyvää fosforia.