Monipuolisen väkirehun merkitys ja valkuaisruokinnan optimointi maitorotuisten sonnien ruokinnassa eri ikäkausina

Kirjoittajat

  • Arto Huuskonen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki
  • Eveliina Turpeinen Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos, Kotieläintiede ja Kotieläinbiotekniikka, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto

Avainsanat:

naudanlihantuotanto, sonnit, ruokinta, valkuainen, väkirehut

Abstrakti

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maitorotuisten sonnien saaman valkuaislisän ja monipuolisen väkirehun merkitystä. Päätavoitteena oli tutkia ja optimoida koko kasvatuskauden valkuaisruokintaa ja selvittää vaikuttaako monipuolinen väkirehu tuotantotuloksiin verrattuna yksinkertaiseen ohraruokintaan, kun karkearehuna käytetään hyvälaatuista nurmisäilörehua.
Koko koe muodostui kahdesta erillisestä osakokeesta. Ensimmäinen kasvatuskoe alkoi marraskuussa 2007 ja loppui toukokuussa 2009. Kasvatuskoe toistettiin tammikuun 2009 ja heinäkuun 2010 välisenä aikana. Yhteensä kokeessa oli 60 maitorotuista sonnia, jotka kasvatettiin viiden eläimen ryhmäkarsinoissa. Eläimet tulivat kokeeseen ternivasikoina keskimäärin kahden viikon iässä ja ne arvottiin kokeen alussa kolmelle erilaiselle koeruokinnalle: 1) väkirehuna litistetty ohra (O-ryhmä), 2) väkirehuna litistetty ohra + rypsirouhe (OR-ryhmä) ja 3) väkirehuna teollinen täysrehu (TR-ryhmä) (Primo –sarja). Eläimet olivat samoilla koeruokinnoilla kahden viikon iästä teurastukseen saakka. Juottokaudella (vasikoiden ikä 2 vk–2,5 kk) vasikat saivat vapaasti väkirehua, nurmisäilörehua, kuivaa heinää ja vettä. Juomarehua oli tarjolla rajoitetusti maksimiannoksen ollessa 8,5/eläin/vrk. Juoton jälkeisellä teinikaudella (ikä 2,5–6 kk) eläimet saivat vapaasti nurmisäilörehua, kuivaa heinää ja vettä mutta väkirehun maksimiannos oli rajoitettu (3 kg/eläin/vrk). Loppukasvatuskaudella (ikä 6–18 kk) sonnit ruokit-tiin vapaasti seosrehulla. Seosrehun väkirehuprosentti oli 50 kaikilla väkirehuruokinnoilla. Rypsilisän keskimääräinen annostelumäärä oli kokeen aikana keskimäärin 0,5 kg/eläin/vrk.
Säilörehun kemiallinen ja ravitsemuksellinen koostumus sekä käymislaatu olivat molemmissa kokeissa hyviä samoin kuin säilörehun sulavuus (D-arvot 675 ja 695 g/kg ka). Juottokaudella eläinten kasvu, rehun syönti tai ravintoaineiden saanti ei eronnut ruokintaryhmien välillä toisistaan, koska jokaisessa ryhmässä pääasiallinen ravinnonlähde oli juomarehu. Teinikaudella päiväkasvu oli litistettyä ohraa saaneilla vasikoilla selvästi matalampi kuin ohraa + rypsiä tai teollista täysrehua saaneilla vasikoilla. Sonnit hyötyivät rypsin ja teollisen täysrehun ohraa korkeammasta valkuaispitoisuudesta, kun taas ohraruokinnalla valkuaisen saanti rehusta ei riittänyt parhaan kasvutuloksen saavuttamiseen. Puolen vuoden iässä OR- ja TR-ryhmien sonnien painot eivät eronneet toisistaan (241 vs. 242 kg), mutta O-ryhmän sonnit olivat 26 kg kevyempiä. Ero kuitenkin kompensoitui loppukasvatuskauden aikana ja loppupainoissa 18 kuukauden iässä ei ollut enää eroa ruokintaryhmien välillä. Loppukasva-tuskaudella eikä koko koeajalle lasketuissa kasvu-, syönti tai teurastuloksissa ollut eroja väkirehuruokintaryhmien välillä.
Lisävalkuaisruokinnasta ei koko kasvatuskautta ajatellen ole etua naudanlihantuotannossa, jos sonnit kasvatetaan välitysvasikoista teurasikään samalla tilalla. Valkuaislisän alkukasvatuskaudella saatu lisäkasvu kompensoituu loppukasvatuskauden aikana eikä valkuaislisään sijoitettu panos tuota taloudellista etua. Täysrehulla ei saavutettu etuja viljaväkirehuun nähden. Täysrehun ohraa suurempi valkuaispitoisuus paransi kasvuja alkukasvatuskaudella samoin kuin rypsilisä, mutta tämäkin ero kompensoitui loppukasvatuskauden aikana.

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2012-01-31