Herne lakoutuu harvoin, tukikaura varmistaa loput
Avainsanat:
herne, valkuaiskasvit, palkokasvit, kaura, kääpiökaura, ohra, kevätvehnä, kasvinsuojelu, tukikasvi, sekaviljelyAbstrakti
Herneen viljelyvarmuus on kehittynyt viimeisen puolen vuosisadan aikana kenties enemmän kuin minkään muun peltokasvilajimme. Aikoinaan peltoherne kasvoi metrikaupalla maata pitkin ja kukki pitkälle syksyyn. Sitten löydettiin mutantti hernemuoto, jossa lehdykät olivat muuttuneet kärhiksi. Jalostus alkoi kohdistua lehdyköiden osittaiseen korvaamiseen kärhillä ja korvakkeiden koon säätelyyn. Myös varren tyven vahvistaminen on ollut tärkeä jalostuskohde.
Ensimmäinen suomalainen puolilehdetön lajike, Hankkijan Tammi, laskettiin kauppaan 1984. Vasta sen jälkeen tulleiden lajikkeiden myötä laonkesto parani. Nykyiset puolilehdettömät hernelajikkeet pysyvät pääsääntöisesti pystyssä. Liian multavassa maassa tai kasvun kannalta erityisen edullisissa kosteusoloissa herne kuitenkin voi lakoutua etenkin, jos palon täyttymisen aikaan tulee runsaita sateita. Silloin tukikasvi voi auttaa herneen pystyssä pysymistä.
Peltolohkovalinnan, tukikasvin käytön ja rikkakasvien torjunnan lisäksi pystyssä pysymistä voi varmentaa huolellisen kylvön ja riittävän siemenmäärän avulla. Riittävässä tiheydessä herneet pitivät toisiaan kärhien avulla paremmin pystyssä.
Jokioisissa verrattiin eri kevätviljoja herneen tukikasveina kolmena kesänä. Tukiviljoiksi valittiin lajikkeita, joiden laonkesto on hyvä ja kasvuaika mahdollisimman lähellä Hulda –herneen kasvuaikaa. Tukiviljojen kylvötiheys määräytyi sen perusteella, että aiemmissa tutkimuksissa sopivaksi tukikauran osuudeksi siemenseoksen kokonaispainosta oli todettu 7,5 prosenttia.
Herne ei mennyt lainkaan lakoon vuonna 2009 rehevästä kasvustaan huolimatta, eikä myöskään seuraavana, hieman heikompikasvuisena kesänä. Vuonna 2011 lakoutuminen pyrittiin varmistamaan sijoittamalla koe alueelle, joka viljelykokemusten mukaan kasvoi yleensä rehevästi eikä kärsinyt helposti kuivuudesta. Multavuudeltaan tämä hiuesaveksi määritelty maa tosin oli vastaavanlaista kuin ensimmäisen kesän koealue eli luokassa ”multava”, humuspitoisuuden ollessa hieman yli 5 %.
Hyvän kasvun ja lakoutumisen varmistamiseksi varauduttiin sadetukseenkin. Sateet kesän mittaan kuitenkin auttoivat rehevään kasvuun. Runsaat sateet palkojen täyttymisen aikaan varmistivat lopputuloksen: herne meni kolmen vuoden odotuksen jälkeen lakoon. Kaura tukikasvina esti herneen lakoutumista varsin hyvin. Tavallista korkeammaksi kasvanut herne vei tehon kääpiökauralta; se esti herneen lakoa vain, kun herne ei ollut aivan pisimmillään. Ohra piti hernettä pystyssä pidempään kuin kääpiökaura, vaikka lopulta lako niiden kesken oli samaa luokkaa. Kevätvehnä auttoi hyvin heikosti pystyssä pysymistä.
MTT:n pitkäaikaisten herneaineistojen tarkastelu sääaineistojen rinnalla vahvisti oletuksia herneen lakoa aiheuttavista riskitekijöistä. Huomattava lakoriskin lisääntyminen savia kevyemmissä maissa kuvannee osittain lakoherkkyyttä herneen kannalta liian multavissa maissa. Sateet alkukesällä auttavat herneen hyvään kasvuun ja antavat edellytykset runsaaseen palkojen muodostukseen, mikä osaltaan lisää myös lakoutumisen edellytyksiä. Palkojen täyttymisvaiheen sateisuuden lakoa lisäävä riski sai tilastollista vahvistusta. Kesän 2011 tukikasvikoe osoitti, että erittäin lakoalttiissa oloissa kaura on viljoistamme paras herneen lakoutumisen estäjä.
