Potentiaali ja realiteetit kotimaisen valkuaistuotannon lisäämiseksi nyt ja tulevaisuudessa
Avainsanat:
herne, härkäpapu rapsi, rypsi, rehu, valkuainen, tuotanto, tuotantokyky, potentiaali, omavaraisuusAbstrakti
Suomen kasviperäisen rehuvalkuaisen omavaraisuus on alhainen. Tulevaisuudessa valkuaistuotannon huoltovarmuuteen liittyvät haasteet korostuvat. Kotimaisen valkuaisomavaraisuuden parantaminen globaalimuutosten paineessa (OMAVARA) -hankkeen tavoitteena oli löytää kokonaisvaltaiset ratkaisut huolestuttavan alhaisen kasviperäisen rehuvalkuaisen omavaraisuuden merkittäväksi parantamiseksi. Arvioissa huomioitiin tuotantovarmuus ja siinä tapahtuvat muutokset, tuotantojärjestelmien kehittämistarve, vaihtoehtokasvien viljeltävyys ja alueellisuus, tuotetun kotimaisen valkuaisrehun käytettävyys soijan korvaajana ja kotieläinten tuotosvasteet verrattuna soijaan sekä viljelyn taloudellinen kannattavuus. Valkuaiskasvien tuotannon merkittävä lisääminen on mahdollista. Tuotantoalat voisivat hetimmiten kaksinkertaistua noin 200 000 hehtaariin. Viljelyalan kestäviä laajentamismahdollisuuksia arvioitaessa huomioitiin valkuaiskasvien viljelykiertovaatimukset sekä alueelliset erot ilmastoriskeissä samoin kuin peltojen ja maalajien soveltuvuudessa. Vuosisadan puoliväliin mennessä, ilmaston lämmettyä valkuaiskasvien viljelyalat voisivat edelleen kaksinkertaistua. Pohjoisten viljelyalueiden rooli kasvaisi. Kokonaissadot kasvaisivat viljelyaloja enemmän, koska satoisampien palkoviljojen viljely lisääntyisi öljykasveja enemmän. Viljelyalojen vauhdikkaimman kasvun aikaan hehtaari-satojen ei ennakoitu nousevan. Silti kasviperäisen rehuvalkuaisen omavaraisuus parantuisi merkittävästi. Kotimainen öljykasvien tuotanto kattaa nykyisellään noin neljänneksen tarpeesta. Jos rypsialat nousisivat nykyiseen realistiseen potentiaaliinsa, noin 120 000 hehtaariin, rypsivalkuaisen omavaraisuus voisi nousta kolmannekseen. Toisaalta vuosisadan puolivälissä, noin 200 000 potentiaalisen hehtaarin myötä rypsiomavaraisuutemme olisi jo reilu 60 prosenttia. Rypsi ja rapsi sopivat korvaamaan tuontisoijan valkuaista palkoviljoja paremmin, mutta peltoalan kasvattaminen merkittävästi yli 120 000 hehtaarin tarkoittaisi sopivien peltojen rajallisuuden takia viljelykierron tihentymistä ja kasvintuhoojariskien lisääntymistä. Myös palkoviljojen tuotannon merkittävällekin laajentamiselle on sija. Soijarouhetta tuodaan Suomeen noin 180 miljoonaa kiloa vuodessa. Realistisen potentiaalin toteutuessa, ilman hehtaarisatojen nousua, voisimme jo nyt tuottaa palkoviljoja 180 miljoonaa kiloa, mutta peräti 400 miljoonaa kiloa vuosisadan puolivälissä. Soijarouheen ollessa erittäin valkuaisrikasta rehua nykyinen tuontimäärä vastaa noin 70 miljoonaa valkuaiskiloa. Palkoviljamme yltäisivät nykypotentiaalillaan noin 40–50 miljoonaan valkuaiskiloon riippuen millainen tasapaino herneen ja valkuaisrikkaamman härkäpavun välillä vallitsisi. Ilmaston lämpenemisen myötä jo aivan lähivuosikymmeninä soijavalkuainen voitaisiin teoriassa kokonaan korvata kotoisilla palkoviljoilla. Yksimahaisilla korvattavuus ruokinnassa tulee kuitenkin kynnyskysymykseksi. Pääpaino viljelyn lisäämisessä tulisikin asettaa herneelle, kunnes kasvinjalostus on tuottanut haitta-aineettomia härkäpapulajikkeita.
