Ravintoloiden ruokapalveluiden alv-alennus ja hintakehitys

Kirjoittajat

  • Ari Peltoniemi
  • Johanna Varjonen Kuluttajatutkimuskeskus, PL 5, 00531 Helsinki

Avainsanat:

ravintolat, ruokapalvelut, arvonlisävero, hintakehitys, kysyntä

Abstrakti

Ruokapalveluiden arvonlisävero aleni Suomessa vuoden 2010 heinäkuussa 22 prosentista 13 prosenttiin, joten elintarvikkeiden, mukaan otettavan eli take away-ruoan ja ravintoloiden ruokapalveluiden arvonlisävero on nyt samalla tasolla. Poliittisena päätöksenä tehdyn ruokapalveluiden veromuutoksen kautta haluttiin vaikuttaa kuluttajien ostovoimaan ja asettaa ruokapalveluiden myynti tasa-arvoisempaan asemaan kauppojen ateriamyynnin kanssa.
Euroopan unionin (EU) alueella ruokapalveluiden arvonlisäverokannat vaihtelevat kolmesta prosentista aina 25 prosenttiin saakka. Suomessa ruokapalveluiden alv-kanta on nyt lähellä unionin keskimääräistä tasoa, sillä vuoden 2011 alussa ruokapalveluiden keskimääräinen asukasluvulla painotettu verokanta oli 13,9 prosenttia EU:n jäsenmaissa.
Tutkimus selvittää ravintoloiden ruokapalveluiden hintojen kehitystä vuoden 2010 toukokuusta syyskuuhun eri puolilta maata kootun hintaseuranta-aineiston avulla. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten arvonlisäveron alennus siirtyi ruokapalveluiden kuluttajahintoihin. Lisäksi ravintoloiden toteutuneiden hintamuutosten perusteella esitetään laskennallisia arvioita arvonlisäveron muutoksen välittömistä vaikutuksista ruokapalveluiden kysyntään.
Hintojen muutoksen selvittämistä varten ennen ja jälkeen arvonlisäveron muutoksen kerättiin yhteensä 2 058 hintatietoa 392 ravintolasta eri puolilta Suomea. Aluehallintovirastojen ja Ahvenanmaan valtionviraston tarkastajat keräsivät hintatiedot vuoden 2010 toukokuussa ja syyskuussa käymällä paikan päällä ravintoloissa. Tällä tavoin varmistettiin hintatietojen virheettömyys ja ajan tasalla oleminen.
Hintakeräykset osoittivat, että arvonlisäveron alennus laski ruokapalveluiden kuluttajahintoja koko toimialalla keskimäärin 4,1 prosenttia. Tämä merkitsee hintajouston perusteella 4,2 prosentin kasvua ruokapalveluiden kysyntään. Laskennallisesti välittöminä vaikutuksina ruokapalveluiden työpaikkojen kokonaismäärä kasvaisi tällöin noin 2 200 kappaleella.
Arvonlisäveron alennus siirtyi ravintoloiden kuluttajahintoihin parhaiten ketjuihin kuuluvissa kahviloissa, liikenneasemaravintoloissa ja ketjupizzerioissa. Hinnat laskivat ainakin jonkin verran kaikissa ravintolatyypeissä lukuun ottamatta järjestäytymättömiä ketjuihin kuulumattomia pizzeriatyyppisiä ravintoloita. Niissä arvonlisäveron alennuksen vaikutuksen näkymättömyys voi johtua ainakin osittain siitä, että informaatio arvonlisäveron alentamisesta ei tavoittanut yrittäjiä tarpeeksi hyvin tai sitä ei osattu tulkita oikein.
Eri ravintolatyypit veivät arvonlisäveron alennuksen hintoihin parhaiten niissä ravintola-annoksissa, jotka edustavat kunkin ravintolatyypin ominta toiminta-aluetta. Esimerkiksi ketjukahviloissa alv:n alennus siirtyi erityisen hyvin kahvin, erikoiskahvin ja suolaisen kahvileivän hintoihin.

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2012-01-31