Palkoviljat nautojen ruokinnassa
Avainsanat:
herne, härkäpapu, kokoviljasäilörehu, lupiini, nauta, palkovilja,valkuainenAbstrakti
Kotieläintilojen rehuntuotanto perustuu pitkälti typpilannoituksella tuotettuihin perusrehuihin ja valkuaisrehujen osalta tuontivalkuaiseen, joten karjatalous on suuressa määrin riippuvainen ulkomaisista tuotantopanoksista ja niiden hinnoista. Typpeä sitovien palkoviljojen nykyistä laajempi viljely ja käyttöönotto eläinten ruokinnassa voisi parantaa kotieläintuotannon energia- ja valkuaisomavaraisuutta. Palkoviljojen, kuten herneen, härkäpavun ja lupiinin käytöstä nautojen rehuna Suomessa on melko niukasti tutkimustietoa. Tässä kirjallisuuteen perustuvassa esityksessä tarkastellaan palkoviljojen ravitsemuksellisia ominaisuuksia ja soveltuvuutta erityisesti nautakarjan ruokintaan.
Herne ja härkäpapu ovat vanhastaan tunnettuja valkuaispitoisia palkoviljoja ja niitä voidaan viljellä myös kokoviljasäilörehuksi. Kotimaisten tutkimusten mukaan herneen siemen soveltuu hyvin lypsylehmien rehuksi, mutta valkuaisarvoltaan se ei ole aivan rypsin veroinen. Herneen siemenessä on valkuaista noin puolet rypsirehujen pitoisuuksista, eli reilut 200 g/kg kuiva-ainetta. Herneen valkuainen hajoaa suurelta osin jo pötsissä, joten siinä ei ole samalla tavalla ohitusvalkuaista kuten rypsirehuissa. Herne sisältää kuitenkin runsaasti tärkkelystä, joten se voi lisätä pötsimikrobien energian saantia ja vaikuttaa edullisesti mikrobivalkuaisen tuotantoon pötsissä. Myös kokoviljasäilörehun täydentäjäksi herne sopii hyvin, koska kokoviljasäilörehun valkuaispitoisuus on tyypillisesti pieni. Härkäpavusta ja lupiineista lypsylehmien rehuna ei ole juuri kotimaisia tutkimustuloksia. Härkäpavun siemen sisältää tärkkelystä vähemmän, mutta valkuaista selvästi enemmän kuin herne, n. 300 g/kg kuiva-ainetta. Lupiinien valkuaispitoisuus on jonkin verran suurempi kuin härkäpavun. Ne poikkeavat herneestä ja härkäpavusta siten, että niiden tärkkelyspitoisuus on pieni. Sen sijaan lupiinit sisältävät rasvaa, muun muassa öljyhappoa, ja helppoliukoisia hiilihydraatteja. Yhteistä kaikille palkoviljoille on, että rypsirehuihin verrattuna niiden valkuainen sisältää vain niukasti rikkipitoisia aminohappoja kuten metioniinia. Toisaalta palkoviljojen etuna rypsiin nähden on, että ne sisältävät selvästi vähemmän fosforia, joten tässä suhteessa ne eivät kuormita ympäristöä niin paljon kuin rypsi. Ulkomaisten tutkimusten mukaan härkäpavun ja lupiinin maidontuotantovaikutus on joissakin kokeissa ollut jopa soijan luokkaa. Hernettä ja härkäpapua voidaan korjata palkojen täyttymisvaiheessa ennen tuleentumista myös kokoviljasäilörehuksi. Hernevilja-säilörehua voidaan syöttää lypsylehmille joko ainoana karkearehuna tai seoksena nurmirehun kanssa. Härkäpavusta kokoviljasäilörehuna on melko niukasti kotimaisia tutkimustuloksia. Myös valkolupiini on kiinnostava rehukasvi. Suomen olosuhteissa se ei ehdi tuleentua, mutta hyvän sadontuottokykynsä vuoksi se on mielenkiintoinen kokoviljasäilörehun raaka-aine.
