Säätösalaojitus ja salaojakastelu happamuuden torjuntakeinoina Pohjois-Pohjanmaalla
Avainsanat:
hapan sulfaattimaa, ojitusmenetelmät, veden laatu, kuona, maankäyttöAbstrakti
Siika- ja Pyhäjoen valuma-alueet kuuluvat Suomen happamien sulfaattimaiden riskivyöhykkeelle. Alueella toimivan ”Happaman vesistökuormituksen ehkäisy Siikajoki-Pyhäjoki –alueella 2009-2012” eli Haku –hankkeen tavoitteena on kartoittaa aluetta sulfaattimaiden suhteen ja tehdä vedenlaatu tutkimusta sekä testata eri menetelmiä happamuusongelman torjuntaan maa- ja metsätaloudessa.
MTT Ruukin salaojamenetelmien vertailukokeessa testataan kolmen erilaisen salaojatyypin a) salaojakastelu ja kuivatusvesien kierrätys, b) säätösalaojitus ja c) normaali salaojitus vaikutusta peltolohkolta lähtevään happamaan vesikuormaan. Ojitusalueet jaettiin vielä kuonakäsittelyllä (9 tn/ha) kahteen osaan. Kuuden hehtaarin peltolohkolla on näin yhteensä kuusi hehtaarin testilohkoa.
Alueella on mitattu poistuvan veden virtaamaa ojituslohkoilta, veden laatua (pH, johtoluku, alkaliniteetti, asiditeetti, Al, Mn, Co ja Fe) ja vedenpinnankorkeutta salaojakaivoissa. Myös satotuloksia (kg/ha) on testattu. Alustavia tuloksia on kertynyt vuosilta 2010 ja 2011.
Salaojituskenttä perustettiin lokakuussa 2009. Syksyn 2009 lähtötilanteen pH –tulokset testausalueen salaojakaivoista olivat erittäin matalia 2,9-3,3. Sääolot tarkastelujaksolla ovat olleet edulliset happamoitumiselle, sillä kesät 2009, 2010 ja 2011 ovat olleet erittäin kuumia ja melko kuivia, loppusyksyllä on satanut normaalisti, talvet ovat olleet runsaslumisia (ja hyvin kylmiä), ja keväällä lumensulamisvesien myötä virtaamat ovat olleet suuria.
Ojitusten vaikutukset veden laatuun riippuivat suuresti ojitusalueen maaprofiilista. Normaalisalaoja-alueella odotettiin vaihtoehdoista huonoimpia veden laatutuloksia, mutta koska tällä alueella ei sulfaattia esiintynytkään yhtä paljon ojitussyvyydellä kuin muilla testilohkoilla, olivat alueen vedenlaatutulokset vertailun parhaimmat, vaihdellen pH 3,8-4,5. Sen sijaan säätöojitusalueella pH-tulokset ovat olleet lähes jatkuvasti alle 3,5 ja kastelualueella on koko kesän jatkunut kastelu nostanut pH:n parhaimmillaan yli pH arvon 4.
Vedenpinnankorkeudet ovat salaojakaivoissa vaihdelleet runsaasti normaali- ja säätösalaojakaivoissa, mutta kastelualueella vesitasoa on pyritty pitämään mahdollisimman tasaisena. Säätökaivojen ylivirtaus on sekä säätöalueella että kastelualueella säädetty 80-90 cm syvyyteen. Säätöojitusalueella vesi on ollut alimmillaan kesällä 2011, n. 125 cm. Normaalisalaojakaivoon pyrkii tulvimaan vettä piiriojasta, mikä on haitannut veden laadun ja määrän seurantaa.
Ojitusten vaikutuksista pellon sadontuottopotentiaaliin ei ole saatu yhteneviä tuloksia. Vuonna 2010 kastelu- ja säätöojitus näyttivät hieman lisäävän satoa jos kuonaa ei ollut käytetty, mutta jos alue oli käsitelty kuonalla, satotulokset olivat hyvin tasaiset. Vuonna 2011 keskimäärin suurimman satotuloksen sai normaalisalaojitus ja pienimmän kastelualue. Ojitus-tai kuonakäsittelyllä ei ollut tuolloin ollut vaikutusta tuloksiin.
Menetelmien soveltaminen alueelle ja yleensäkin maankäyttöön liittyvät ratkaisut sulfaattimailla askarruttavat maanomistajia. Säätösalaojitukseen yleensä ollaan valmiita, mutta toiminnalle halutaan selkeä tuki yhteiskunnalta. Salaojakastelu ei ole mahdollinen kuin jokirantapelloilla, ja kastelun kustannukset riippuvat kastelujärjestelmästä (perustamis-, sähkö-, varaosa- ja työkustannukset) ja kasvukauden sääoloista.
