Viikinojan ruohovartiskasvillisuus
Avainsanat:
Viikinojanpuisto, kosteikko, perennat, luonnonmukainen viherrakentaminen, elinkiertostrategiatAbstrakti
Helsingin Viikinojanpuistossa sijaitsevan Viikinojan luonnonmukaisen vesiaiheen ruohovartista kasvillisuutta kartoitettiin vuonna 2008, noin 10 vuotta vesiaiheen rakentamisen jälkeen. Viikinojan vesiaihe on entisen valtaojan osuus joka on muokattu puronvarsimaiseksi kosteikoksi. Vesiaiheen alueelle ja ympäristöön istutettiin vuonna 1999 28:aa ruohovartista koristekasvilajia, joista 23 sijoittui kosteikkomaiselle alueelle.
Tutkimuksessa selvitettiin kosteikkoalueelle istutettujen perennojen menestymistä ja verrattiin sitä kirjallisuudesta selvitettyihin kyseisten lajien elinkiertostrategian piirteisiin. Samalla kuvattiin alueen spontaania ruohovartista kasvillisuutta ja verrattiin eräiden spontaanien lajien menestymistä näiden lajien elinkiertopiirteisiin. Vallitsevien elinkiertostrategioiden perusteella arvioitiin kasvillisuuden sukkession vaihetta tutkimusalueella. Lajien menestymisen mittareina käytettiin lajin paikallisten esiintymien yleisyyttä, yleistä peittävyyttä ja peittävyyttä paikallisissa esiintymissä. Vertailut tehtiin perennoilla erikseen istutusalueilla ja kontrollialueilla.
Kosteikkoalueen 23 perennalajista 19 oli säilynyt ja näistä 12 oli runsastunut tai säilyttänyt asemansa. Spontaaneja ruohovartisia kasveja tunnistettiin yhteensä 88 taksonia 66 suvusta. Perennojen yhteenlaskettu peittävyys oli 57 % tutkimusalueesta, kun spontaanien lajien yhteenlaskettu peittävyys oli yli 90 %. Molempia ryhmiä hallitsivat pääasiassa muutamat heinä- ja sarakasveihin kuuluvat lajit. Kasvillisuus oli vesiaihealueen eri osissa vaihtelevaa, paikallisesti usein yksipuolista ja yhden lajin hallitsemaa.
Elinkiertopiirteistä kilpailevuus, kasvuston maksimikorkeus ja kasvullinen leviävyys vaikuttivat positiivisesti varsinkin perennojen menestymiseen istutusalueilla. Kontrollialueiden perennoilla sekä spontaaneilla lajeilla vaikutukset olivat samantyyppisiä, mutta heikompia ja epävarmempia. Ruderaalisuus vaikutti negatiivisesti kontrollialueiden perennojen paikalliseen peittävyyteen. Stressinsietokyvyllä ei ollut vaikutusta lajien menestymiseen. Viikinojan kasvillisuuden sukkession pääteltiin olevan pitkälti edennyt vaiheeseen, jossa kilpailijalajit hallitsevat yhteisöä ja ruderaalityyppiset lajit ovat syrjäytyneet.
Useat perennalajit näyttivät levinneen Viikinojalle paitsi istutuksista, myös läheisistä luonnonpopulaatioista. Perennaistutusten tarpeellisuus luonnonmukaisessa viherrakentamisessa voidaankin kyseenalaistaa, kun kyse on luonnossa yleisistä lajeista ja pitkän aikavälin tähtäimestä. Lyhyellä aikavälillä ja käytettäessä luonnossa harvinaisia lajeja istutusten vaikutus on suurempi.
