Perunan Y-viruksen levintä ja torjunta HG-siementuotantoalueella
Abstrakti
Perunan Y-virus on kirvojen levittämä, yleisin ja haitallisin perunaa vaivaava virus. Y-viruksen leviämistä ei voi estää kemiallisin ruiskutuksin, joten torjunta perustuu terveen siemenperunan käyttöön ja kestävien lajikkeiden viljelyyn. Tällä vuosituhannella ongelmaksi on muodostunut Y-viruksen uusi rotu, johon nykyisten lajikkeiden kestävyys ei tehoa. Uusi rotu on oireeton monissa perunalajikkeissa ja on siten pystynyt leviämään ympäri maailman ja yleistymään perunantuotantoalueilla. Ongelma havaittiin Suomessa 2000-luvun puolivälissä siementarkastuksen yhteydessä poikkeuksellisen pahoina Y-virussaastuntoina. Tutkimustulokset osoittivat uuden Y-virusrodun tulleen meilläkin vallitsevaksi. Siemenperunasta n. 75% tuotetaan Pohjois-Pohjanmaalla. Tyrnävän ja Limingan pellot muodostavat erityisen korkealaatuisen siemenperunan tuottamiseen sopivan alueen (High Grade Seed Potato Production Zone), jolla on Euroopan Unionin hyväksyntä. Erityisasema perustuu EU:n kasvinsuojelulainsäädännön tuntemien, perunalle vaarallisten kasvintuhoojien puuttumiseen. Vastaavia alueita on muualla Euroopassa vain neljä: Pohjois-Saksassa, Skotlannissa, Irlannissa ja Azorien saarilla Portugalissa. Y-virusongelmien levittyä siementuotantoon kotimainen ruoka ja teollisuusperunantuotantokin olivat vaarassa siemenpulan takia. Siten Y-viruksen leviämisen ja torjunnan selvittämiseen HG-alueella tarvittiin tutkimusta, johon myös siemenperunaa tuottavat yhtiöt ja sopimusviljelijät osallistuivat. HG-alueen perunaviljelyksiltä (6 tai 7
peltoa/kasvukausi) pyydystettiin kirvoja kelta-ansoilla vuosina 2007-2009. Pyydystys aloitettiin juuri ennen perunan taimettumista ja sitä jatkettiin sadonkorjuuseen asti. Ansat koettiin kaksi kertaa viikossa. Kirvojen määrä laskettiin ja lajit määritettiin. Heti taimettumisen jälkeen taimista testattiin Y-virus kasvuston lähtökohtaisen Y-virussaastunnan selvittämiseksi. Myös sato testattiin, jotta Y-viruksen kertautuminen kasvukauden aikana voitiin määrittää. Kolmen kasvukauden aikana pyydystettiin 30,788 kirvaa, jotka tunnistettiin yksitellen. Ne edustivat yli 80 lajia, joista yhdeksän on aiemmissa tutkimuksissa havaittu Y-viruksen levittäjiksi (vektoreiksi). Tärkeimpien vektorilajien määrittämiseksi vertailtiin käytettävissä olevia tuloksia ja taustatietoja Akaike’n kriittiseen informaationtarkasteluun perustuvalla menetelmällä. Parhaiten Y-viruksen kertautumista selittäviä muuttujia käytettiin sen jälkeen tärkeimmän vektorilajin tunnistamiseen mallinnuksen avulla. Papu- eli juurikaskirvan (Aphis fabae) esiintyminen runsain määrin heti taimettumisen jälkeen selitti yksinään Y-viruksen kertautumisen. Muilla kirvalajeilla ei ollut mainittavaa merkitystä. Taimettumisvaiheessa kirvojen laskeutumista kasveille voidaan ehkäistä katteiden avulla, sillä paljaan maan peittävä kate vähentää lentävän kirvan mahdollisuutta erottaa yksittäisiä kasveja taustasta. Myös mineraaliöljyruiskutukset lehdille ehkäisevät kirvojen viruslevitystä. Kummallakin menetelmällä voitiin vähentää Y-viruksen kertautumista 50-60%, kun taas kirvatorjunta-aineilla ei havaittu vaikutusta Y-viruslevintään.
