Maan reservikalium ja nurmien kaliumlannoitus

Kirjoittajat

• Perttu Virkajärvi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31A, 71750 Maaninka
• Mika Isolahti Boreal Kasvinjalostus Oy, Myllytie 10, 31600 Jokioinen
• Maarit Hyrkäs Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31A, 71750 Maaninka
• Ulla Sihto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Kipinäntie 16, 88600 Sotkamo
• Mari Räty Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31A, 71750 Maaninka
• Raimo Kauppila Yara Suomi Oy

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.75665

Avainsanat:

säilörehu, kalium, viljavuusanalyysi, ravinnereservit, nurmet, lannoitus

Abstrakti

Sen lisäksi, että kalium on tärkeä nurmien sadonmuodostuksen kannalta, sillä on huomattava vaikutus myös nurmen ravitsemukselliseen arvoon märehtijöiden rehuna. Perinteisesti kaliumlannoitus on perustunut viljavuusanalyysin kaliumlukuun (mg K/l maata; hapan ammoniumasetaattiuutto). Viime vuosina on kertynyt aineistoa, jonka mukaan viljavuuskalium ei näytäkään ennustavan nurmien kaliuminottoa kovin hyvin. Niinpä päätettiin tutkia meta-analyysin avulla, selittääkö maaperän reservikalium (2 M HCl-uutto) paremmin nurmien kaliuminottoa ja lannoitustarvetta. Aineistoon sisällytettiin yhteensä 17 koesarjaa, jotka oli suoritettu nurmenviljelyalueella ja joista oli saatavilla analyysin kannalta välttämättömät maaperätiedot sekä pintamaasta että jankosta (mm. maalajikoostumus, reservikalium, jankon ominaisuudet). Erisuuruisia lannoitustasoja aineistossa oli yhteensä 36 ja kaliumlan-noitus vaihteli välillä 0-320 kg ha^-1 v^-1. Tärkeimmäksi vastemuuttujaksi valittiin sato. Aineistossa oli hyvin vähän 0-ruutuja, joten lähestymistavaksi valittiin ns. suhteellisen sadon menetelmä. Tämän tarkoituksena oli saattaa eri vuosien ja koepaikkojen sadot toisiinsa nähden paremmin vertailukelpoisiksi. Yksittäisiä satotietueita oli 767. Kunkin kokeen sisällä suhteellista satoa selitettiin kaliumlannoituksella käyttäen satofunktiona joko lineaarista kuvausta tai Mitscherlichin funktioita. Kun kunkin kokeen satofunktio oli ratkaistu, derivoitiin satofunktiot ja laskettiin funktion derivaatan arvo kohdalla 50 kg/ha/v K. Näin eri koesarjat voitiin yhdistää ja verrata kaliumin antamaa sadonlisää kokeen maaperätietoihin korrelaatio- ja regressioanalyyseillä. Lopuksi maa jaettiin reservikaliumin perustella kahteen ryhmään ja ryhmille sovitettiin satovastefunktiot.
Reservikalium selitti kaliumlannoituksella saatua nurmien satovastetta selvästi paremmin kuin viljavuuskalium. Jankon reservikalium selitti satovastetta yhtä hyvin kuin pintamaan reservikalium. Reservikaliumpitoisuuden ollessa > 600 mg l^-1, kaliumlannoituksen vaikutus satoon oli pieni. Kasvianalyysin K:N-suhde on teoriassa tarkempi kasvianalyysi kuin pelkkä kaliumpitoisuus, mutta tässä aineistossa eroa ei havaittu. Kun ruohon kaliumpitoisuus on 17,5 - 20 g kg^-1 ka, saatiin 95 % maksimisadosta. Vastaavat raja-arvot K:N –suhteelle olivat 0,85-0,86.
Nurmien kaliumlannoitussuosituksia tulisi tarkentaa. Nurmialueella tulisi suosia maan reservikaliumanalyysiä etenkin, jos rehun kaliumpitoisuus on korkea, mutta maan viljavuuskalium osoittaa lannoitustarvetta. Alhaisen reservikaliumin mailla (< 500 mg K l^-1 maata) kaliumlannoitussuositukset voivat perustua viljavuuskaliumiin. Eloperäisillä mailla kaliumlannoitus on erityisen tärkeä. Näillä mailla reservikaliumin pitoisuus on merkittävä vain, jos sitä on pohjamaassa paljon ja pohjamaa on juuriston ulottuvissa. Jos reservikaliumpitoisuus on korkea (> 1000 mg l^-1), alhainen viljavuuskaliumin pitoisuus ei ole ongelma ja kaliumlannoituksen hyöty näyttää olevan satunnainen.