Rehuannoksen koostumus ja ruokintataso vaikuttavat lypsylehmien rehuannoksen sulavuuteen
Avainsanat:
karkearehu, väkirehu, sulavuus, ruokintataso, lypsylehmätAbstrakti
Useimmissa rehuarvojärjestelmissä naudoille käytettyjen rehujen energia-arvot pohjautuvat lampailla tehtyihin sulavuuskokeisiin, joissa kyseistä rehua tarjotaan yksinään niin että eläinten ylläpitoenergian tarve täyttyy. Tämä standardoitu sulavuuskoe kuvaa hyvin kullekin rehulle ominaista potentiaalista energia-arvoa märehtijöillä, ts. eläin ei voi valita syömäänsä rehua eikä mikään tekijä vaikututa sulavuutta heikentävästi. Näin saatuja sulavuusarvoja ei voi kuitenkaan suoraan käyttää lypsylehmillä kuvaamaan absoluuttista energiansaantia, koska rehujen välillä on yhdysvaikutuksia ja lehmät syövät 3-4 kertaa enemmän rehua kuin ylläpitoon tarvitaan. Tämän seurauksena lampailla yksittäisten rehujen ylläpitotason sulavuus (OMDm) yliarvioi lehmien sekadieettien (dieetissä sekä väkirehua että karkearehuja) sulavuuden tuotantotasolla (OMDp).
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kvantifioida rehuannoksen koostumuksen ja ruokintatason vaikutus lypsylehmien rehuannoksen sulavuuteen. Tutkimusaineisto koostui lypsylehmillä suoritetuista tutkimuksista, joissa dieetin sulavuus oli mitattu sonnan kokonaiskeruumenetelmällä tai käyttäen happoon liukenematonta tuhkaa (AIA) merkkiaineena. Kokeissa käytettyjen karkearehujen OMDm määritettiin joko in vivo sulavuuskokeella tai in vitro menetelmillä (sellulaasi- tai pötsineste -menetelmä). Väkirehujen OMDm saatiin taulukosta. Tutkimusaineisto koostui 497 ruokinnasta yhteensä 92 kokeessa. Dieettien OMDp ennustettiin käyttämällä SAS sekamalli regressioanlyysiä, jossa koe oli satunnaistekijänä.
Lehmien dieettien OMDp oli vahvasti korreloitunut sulavuuteen ylläpitotasolla (OMDm), mutta kulmakerroin oli merkitsevästi alle 1.00 (0.69, P<0.001). Tämä tarkoittaa että dieetin potentiaalisen sulavuuden noustessa lehmien tuotantotason sulavuus laskee kiihtyvällä tahdilla ylläpitotason sulavuuteen suhteutettuna. Lehmien kuiva-aineen (KA) syönnin lisääntyminen myös merkitsevästi laski sulavuutta (OMDp). Yksinkertainen yhtälö 257(±43) + 0.685(±0.054) × OMDm (g/kg KA) -2.6(±0.44) × KA-syönti (kg/d) ennusti lehmien dieettien sulavuuden hyvin (mallin ennustevirhe 8.4 g/kg).
Lehmien rehuannoksen sulavuus parani väkirehun raakavalkuaispitoisuuden noustessa. Vaikutus ei ollut kvantitatiivisesti suuri, mutta systemaattinen ja tilastollisesti hyvin merkitsevä. Lehmien rehuannoksen väkirehumäärän noustessa OMDp pysyi samana, vaikka ylläpitotasolla määritetty OMDm paranee. Dieetin väkirehun raakarasvan pitoisuuden noustessa OMDp aleni. Sonnan metabolisen orgaanisen aineksen eritys ei ollut riippuvainen dieetin koostumuksesta. Samoin rehuannoksen solunsisällysaineksen sulatus oli lähes täydellistä eikä dieetin koostumuksella eikä ruokintatasolla ollut siihen vaikutusta. Tämä tarkoittaa, että lehmien rehuannoksen orgaanisen aineen sulavuuden (OMDp) vaihtelut johtuvat vaihteluista soluseinäkuidun (NDF) pitoisuudessa ja sulavuudessa.
Johtopäätös tutkimuksesta oli, että lehmien dieetin orgaanisen aineen sulavuus voidaan luotettavasti ennustaa ylläpitotason sulavuudesta (OMDm), kuiva-aineen syönnin määrästä ja dieetin koostumuksesta. Tässä tutkimuksessa estimoitu sulavuuden korjausyhtälö otetaan käyttöön KarjaKompassi-ohjelmiston ruokinnansuunnitteluohjelmassa, jolloin arviota lehmien energiansaannista maidontuotantovasteiden laskemiseksi pystytään tarkentamaan.
