Tieto ja eläinsuhde hevosten pidossa
Avainsanat:
hevonen, eläinsuhde, seuraeläin, antropomorfismi, hiljainen tietoAbstrakti
Yhteiskunnan eläinsuhteen muuttuessa on seuraeläinten merkitys vapaa-ajassa korostunut. Osana tätä ilmiötä voidaan myös nähdä hevosen roolin muuttuminen työtä tekevästä eläimestä yhä suositummaksi urheilu- ja harrastustoveriksi. Uudelle hevossuhteelle on tyypillistä kaupunkilaisten aktiivinen hakeutuminen hevosten pariin vapaa-ajallaan ja pyrkimys läheiseen suhteeseen hevosensa kanssa. Hevosesta haetaan eläinystävää, joka tarjoaa monenlaisia toimintamahdollisuuksia kuten luonnossa liikkuminen, samanhenkisten ihmisten kanssa toimiminen ja kilpaurheilu.
Muutokset eläimiin suhtautumisessa heijastuvat eläinten pitoa koskeviin käsityksiin ja niistä syntyviin käytäntöihin. Eläinten pito paitsi edellyttää tietoa ko. eläimestä, myös tuottaa sitä eläimen omistajalle arkisen toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta. Tieto onkin eräänlainen portti eläinten pitoon, väline, jonka avulla ihmisen ja eläimen maailmojen on mahdollista kohdata ja eläinten säilyä hengissä ihmisen hallitsemassa ympäristössä. Eri lähteistä ja eri tavoin hankittu tieto vaikuttaa myös käsityksiin eläimen hyvinvoinnista sekä hyvinvoinnin tulkintaan.
Tässä artikkelissa tarkastelen eläinten yhteiskunnallisen aseman muutosta ihmisen ja hevosen suhteen kautta, harrastehevosten pidon kontekstissa. Lähestyn aihetta erityisesti tiedon näkökulmasta kysymällä, millä tavoin ihmisen suhde eläimeen on riippuvainen eläintä koskevasta tiedosta. Kysyn myös, miten tieto ja eläinsuhde vaikuttavat eläimen hyvinvoinnin tulkintaan sekä miten eläintä koskevaa tietoa tuotetaan vuorovaikutuksessa eläimen kanssa. Artikkeli perustuu vuonna 2007 tehtyihin hevosenomistajien haastatteluihin.
Haastatteluista ilmenee, että emotionaalisuus on keskeistä harrastehevosten omistajien eläinsuhteessa, mutta siinä on myös viitteitä välineellisestä ajattelusta. Hevosenomistajat tulkitsevat hevosiaan usein inhimillistävästi, mutta toisaalta myös luonnontieteellisesti tai luonnollistavasti. Luonnollistavaa tulkintaa, jossa eläimen biologista olemusta korostetaan, käytetään inhimillistävän tulkinnan rinnalla myös yksilötasolla. Tällöin eläimen tuntoja ja toimintaa tulkitaan verbaalisesti, mutta sitä ei verrata ihmiseen, vaan se nähdään nimenomaan eläimenä.
Tulkintojen erolla on merkitystä silloin, kun niitä käytetään toiminnan lähtökohtana hevosten hoidossa tai käsittelyssä. Kun eläin nähdään eläimenä, tulkinta perustuu siihen, mitä eläimestä tiedetään ja millainen käsitys siitä on muodostunut tuon tiedon pohjalta. Myös hevosen tunteminen yksilönä on tärkeää. Tieteeseen perustuvasta, eksplisiittisestä tiedosta pyritään hakemaan yleisiä ohjeita ja käsitystä hevosesta luonnollisena eläimenä, ja käytännön tilanteissa ja niistä tehtävissä tulkinnoissa tiedon eri lajit kietoutuvat yhteen. Hevosten pidossa on olennaista hiljainen tieto, joka ilmenee käytännöllisen kokemuksen antamana intuitiivisena varmuutena, mutta myös erityisenä taitona ”lukea” hevosta ja tulkita sen viestejä ja olotilaa. Tällä on keskeinen merkitys eläimen hyvinvoinnin määrittämisessä arkisissa hoito- ja käsittelytilanteissa. Hyvinvointia määritetään sekä inhimillistävistä että luonnollistavista lähtökohdista sen mukaan, minkätyyppisen tiedon ja kokemusten pohjalta eläintä tulkitaan.
Aineiston perusteella eläinsuhde rakentuu kerroksellisesti eksplisiittisen tiedon, hankittujen kokemusten sekä inhimillistävän ja luonnollistavan tulkinnan varaan, ja käsitykset eläimistä tuottavat myös ristiriitaisia tulkintoja. Lisäksi omistajan suhde hevoseen, kokemus ja taito lukea hevosta antavat hevoselle itselleen roolin toimivana subjektina ja yhteisön jäsenenä, joka osallistuu itseään koskevan tiedon muodostamiseen ja pääsee vaikuttamaan välillisesti myös omaan hyvinvointiinsa.
