Juoksutusmahaan infusoidun rasvalisän vaikutus ummessaolevien lehmien insuliiniresistenssin kehittymiseen
Avainsanat:
lypsylehmä, insuliiniresistenssi, glukoosirasitus, hyperlipidemiaAbstrakti
Poikimisen läheisyydessä insuliinista riippuvaisiin ääreiskudoksiin kehittyvän insuliiniresistenssin avulla lypsylehmä ohjaa ravintoaineita sikiön ja utareen käyttöön. Insuliiniresistenssi lisää rasvakudoksen lipolyysiä ja veren vapaiden rasvahappojen (NEFA) pitoisuutta. Suurentunut veren NEFA-pitoisuus vähentää syöntiä ja lisää aineenvaihduntasairauksien riskiä poikimisen läheisyydessä. Kokeellisesti on osoitettu, että runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävän rasvaemulsion infuusio verenkiertoon lisäsi ei-tiineiden, ummessaolevien lehmien insuliiniresistenssiä glukoosirasituskokeen perusteella. Pääosin tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän pellavasiemenöljyn infuusio puolestaan paransi näiden lehmien kudosten insuliiniherkkyyttä.
Tutkimuksessa selvitettiin juoksutusmahaan infusoidun rasvalisän vaikutusta tiineiden, ummessaolevien lypsylehmien insuliiniresistenssin kehittymiseen. Koe-eläiminä oli 6 toista kertaa poikivaa, pötsifistelöityä ay-lehmää. Koe tehtiin 3 x 3 latinalaisen neliön koekaavion mukaan. Koejaksot kestivät 5 vrk, ja jaksojen välissä oli samanpituinen tauko. Koejaksojen aikana lehmät saivat seosrehua 95 % laskennallisesta energian tarpeesta rasvainfuusioiden sisältämä energiamäärä huomioiden. Koekäsittelyt olivat vesi (V), tali (T) ja camelinaöljy (C). Infusoitu määrä oli 500 ml/pv, joka annettiin 10 kerta-annoksena (50 ml/krt) juoksutusmahaan 2 h välein klo 6–24. Jakson 5. päivänä klo 9 tehtiin glukoosirasituskoe ja klo 19 insuliinivastekoe. Verinäytteitä otettiin glukoosin annon jälkeen 3 h ajan (12 krt) ja insuliinin annon jälkeen 2 h ajan (10 krt). Lehmät olivat paastolla 1 h ennen kokeita sekä näiden aikana. Verinäytteistä määritettiin plasman NEFA-, glukoosi- ja insuliinipitoisuudet. Pitoisuuksiin sovitettiin eksponentiaalinen käyrä, jonka avulla laskettiin poistumisnopeus (CR) ja puoliintumisaika (T1/2). Lisäksi laskettiin pitoisuusaikakäyrän alainen pinta-ala (AUC).
Rasvainfuusio lisäsi odotetusti plasman NEFA-pitoisuutta (P<0,01). Rasvainfuusio hidasti glukoosirasituskokeen perusteella endogeenisen insuliinin stimuloimaa glukoosin soluunottoa. Rasvan anto hidasti glukoosin poistumista ja pidensi sen puoliintumisaikaa kontrolliryhmään verrattuna (P<0,05). Myös insuliinivastekokeessa rasvainfuusio heikensi insuliinin vaikutusta glukoosin poistumiseen. Glukoosin minimipitoisuus ja puoliintumisaika olivat rasvakäsittelyillä suuremmat kuin kontrolliryhmällä (P<0,05) ja glukoosin poistumisnopeus pienempi kuin kontrolliryhmällä (P=0,01), sa-moin AUC:n itseisarvo (P<0,01). Tali- ja camelinaöljykäsittelyjen välillä ei ollut eroja glukoosin poistumisessa.
Koetulosten perusteella voidaan todeta, että rasvainfuusioiden avulla aiheutettu hyperlipidemia heikensi lypsylehmien insuliiniherkkyyttä ja -vastetta poikimisen läheisyydessä glukoosirasitus- ja insuliinivastekokeiden aikana. Tulokset eivät tue teoriaa, jonka mukaan runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävä rasvalisä parantaa insuliiniherkkyyttä.
