Liukoinen fosforikuormitus kuriin suorakylvöpelloilla

Kirjoittajat

  • Paula Muukkonen Helsingin yliopisto, Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos
  • Helinä Hartikainen Helsingin yliopisto, Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos
  • Laura Alakukku Helsingin yliopisto, Agroteknologian laitos, vieraileva tutkija: MTT Kasvintuotannon tutkimus

Avainsanat:

suorakylvö, liukoinen fosfori, vesistökuormitus, nollakuitu, kalkitus

Abstrakti

Suorakylvöön siirtyminen on vähentänyt maa-aineksen ja siihen sitoutuneen fosforin (P) huuhtoutumista savipelloilta vesistöihin, sillä kasvipeite suojaa maanpintaa sadepisaroiden iskuilta. Liukoisen fosforikuormitusriskin kasvu koetaan kuitenkin ongelmaksi, johon tässä tutkimuksessa etsittiin ratkaisua. Tutkimukseen otettiin maanäytteitä kahdelta savipellolta, joilla oli suorakylvettyjä, sänkimuokattuja ja kynnettyjä lohkoja. Osa lohkoista oli kalkittu ennen näytteenottoa ja osa oli kalkitsemattomia. Lisäksi osalle lohkoista oli levitetty kalsiumkarbonaattipitoista kuitua seitsemän vuotta ennen näytteenottoa, verranneruutujen ollessa ilman kuitulisäystä. Tutkimuksessa selvitettiin myös miten maanäytteiden pinnalle lisätty tuore kuitu vaikutti viikon muhituksessa maan valumaveden laatuun.
Suorakylvöpeltojen pintakerroksissa oli alhainen pH ja korkea P-pitoisuus syvempiin kerroksiin nähden. Sänkimuokatuilla lohkoilla gradientit olivat loivempia ja kynnössä pitoisuuseroja muokkauskerroksessa ei ollut lainkaan. Kalkituilla suorakylvömailla pinnan pH oli selkeästi korkeampi kalkitsemattomiin lohkoihin nähden ja kuitukäsitellyillä lohkoillakin oli vielä seitsemän vuoden jälkeen nähtävissä kalkkipitoisen kuidun pH:ta nostava vaikutus.
Suorakylvetyiltä ja kynnetyiltä pelloilta otettujen 20 cm korkeiden maapatsaiden läpi tulleen valumaveden liukoisen P:n pitoisuudet olivat samansuuruisia, mikä johtui todennäköisesti P:n pidättymisestä maapatsaaseen veden suodattuessa maan läpi. Kalkituilla suorakylvölohkoilla valumaveden liukoisen P:n pitoisuus oli alhaisempi kalkitsemattomiin lohkoihin verrattuna. Kuidulla ei ollut enää seitsemän vuotta levityksen jälkeen vaikutusta pintavalumavesien P-pitoisuuksiin. Kun maapatsaiden pinnalle lisättiin tuoretta kuitua, valumavesien sameus ja P-pitoisuudet vähenivät selkeästi. Kuitu ilmeisestikin toimi maan pinnalla katteena, joka vähensi sadepisaroiden iskujen hajottavaa vaikutusta.
Suorakylvöpeltojen liukoisen P:n kuormitusriskin pienentäminen on monen tekijän summa. Lannoitukseen on kiinnitettävä enemmän huomiota kuin kyntöpelloilla, sillä pienetkin ylimäärät kertyvät muokkaamattomuuden seurauksena pellon pintaan. Kalkituksen merkitys korostuu suorakylvössä, jossa maan pintakerroksen happamoituminen vähentää P:n käyttökelpoisuutta kasveille. P:n kertymistä pellon pintakerrokseen voidaan ennaltaehkäistä optimoimalla lannoitus kasvien tarvetta vastaavaksi ja kalkitsemalla pinnastaan happamia suorakylvöpeltoja. Maan rakennetta tulisi vaalia; mitä tehokkaammin vesi imeytyy maahan, sitä pienemmäksi jää P:a pintakerroksesta uuttavan pintavalunnan osuus. Sängen ja kateaineiden avulla voidaan vähentää sadepisaroiden iskujen maapartikkeleita hajottavaa vaikutusta. Kuitulisäyksillä ja kalkitusaineilla voidaan edistää savimaan murujen flokkuloitumista ja vähentää P:n irtoamista maasta valumaveden mukaan. Kuidun pintalevitys on lupaava jatkotutkimusta edellyttävä menetelmä, jolla voitaisiin vähentää liukoisen P:n kuormitusriskiä.

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2010-01-31